Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pikalähettinä Pekingissä on kansainväliseksi bestselleriksi poikkeuksellinen tapaus. Se ei kerro kunnianhimosta, uralla etenemisestä, saati mistään menestysyrityksen perustamisesta. Päinvastoin, Hu Anyanin muistelmat kertovat tarinaa ihmisestä, joka kaiken kaikkiaan tyytyy kovin vähään, vaikka loputtomat hanttihommat selvästi jossain vaiheessa syövätkin miestä.
Kirja aloittaa pikalähetin töistä Pekingissä, josta siirrytään polkupyöräkauppiaan hommiin Shanghaihin ja tämän jälkeen kirja poikkeaa Hun nuoruuteen, jossa hän työskenteli muun muassa vaatekauppiaana Nanningissa, leipurin oppipoikana sekä graafisena suunnittelijana ja taittajana. Kirjoittipa hän jonkin aikaa jopa sarjakuvakäsikirjoituksia! Kaikkiaan Hulle on kertynyt kokemusta 19 duunista ja sen lisäksi katukauppiaan työstä, kaikki kokemukset hyvin eri aloilta. Kuvaukset eri töistä ovat elävästi kirjoitettuja mutta kuitenkin itsessään arkisia; tällaistahan se nykyaikainen työelämä on, paitsi Kiinassa niin varmasti aika lailla muuallakin.
Kirjaa lukiessa nouseekin työelämää enemmän esiin kysymys Hun poukkoilevasta elämästä. Hu ei pyri kerryttämään itselleen kokemusta joltain tietyltä alalta ja sitä kautta nousemaan porras kerrallaan johonkin parempaan työpaikkaan, vaan jokainen irtisanoutuminen johtaa vain uuteen duuniin, täysin uudella alalla. Ratkaisu tuntuu erikoiselta, sillä Hun toiminnasta on vaikea nähdä mitä hän oikeastaan elämältään haluaa. Loppua kohti miehestä kuitenkin avautuu hiljalleen uusia puolia; kaiken pohjalla oleva sosiaalinen arkuus ja konfliktien välttely saavat ainakin jonkinlaisen selityksen. Kirjallisuus nousee myös esiin, se tuntuu olevan punainen lanka, jonka pariin Hu palaa kerta toisensa jälkeen, vaikka mikään muu elämässä ei ole pysyvää.
Arkisen kirjan kiinnostavuutta lisää se, että se edustaa genreä, joka on meilläpäin jo melkoisen harvinainen, nimittäin työväenkirjallisuutta. Kiinassa tämä lajityyppi on saanut nimen dagong wenxue (打工文学), eli ”raatamiskirjallisuus”, mikä kertoo paljon mistä on kysymys. Lajityyppiin kuuluu hyvin monenlaista tekstiä: fiktiota, runoutta, reportaasia, esseitä, visuaalisia ja teatteriteoksia, jotka kuvaavat työläisten elämää omana sosiaalisena ryhmänään. Kuten The Subplot : What China is Reading and Why it Matters kertoi, länsimaihin lajityyppiä ei ole kovin paljon käännetty, lähinnä runoutta, josta Xu Lizhin (1990–2014) on varmasti tunnetuin. Foxconnin tehtaalla työskennellyt Xu teki itsemurhan, ja sitä seuranneet käännökset hänen runoudestaan tekivät hänestä laajasti tunnetun myös länsimaisessa mediassa.
On kiinnostavaa miettiä, miksi juuri Hu Anyanin kirja on nyt lyönyt kansainvälisesti läpi. Arvelen, että se liittyy juuri siihen, miten hänen kokemuksensa työelämästä tuntuvat kovin universaalilta, ei pelkästään Kiinaan rajoittuvilta. Ehkäpä Hun sinnikäs kilpailuyhteiskunnan ulkopuolelle ajautuminen myös puhuttelee kansainvälistä lukijaa? Meidän ajassamme ihmisen identiteetti rakentuu pitkälti ammatin tai uran ympärille, kysymys ”mitä sinä teet?” tarkoittaa käytännössä ”kuka sinä olet?” Lyhyet, vaihtuvat työsuhteet tekevät identiteetin rakentamisesta työn varaan kuitenkin mahdotonta, ja tämä on varmasti todellisuutta yhä useammalle.
Uran ja mammonan sijasta Hu löytää lopulta sisäisen rauhansa ideoiden parista, syventymällä kirjallisuuden äärelle. Hu olisi voinut kirjassaan enemmänkin antautua näiden kirjallisten pohdintojen pariin, mutta valitettavasti muistelma pyörii enimmäkseen arkisen konkretian ympärillä.
Pikalähettinä Pekingissä ei ole mikään kirjallinen mestariteos. Rakenteeltaan hieman hajanainen kirja hakee välillä pointtiaan, mutta jotain vetoavaa Hun päämäärättömässä vaelluksessa silti on. Tarinaa ihmisestä, joka ei pyri minnekään, voi pitää jopa jonkinlaisena aikamme antitarinana, ja siinä mielessä myös aikamme peilinä.