Mainion Pilvipuut-teoksen jälkeen tutkimusmatkani Elli Lepän runouteen jatkuu toistaiseksi tuoreimpaan teokseen, joka kantaa nimeä Pikivälke. Nykyään pikivälke tunnetaan paremmin nimellä uraniniitti. Se on mineraali, jonka kuvailemisen jätän Lepälle:
mustaa kuin sametti tai ruskeanmustaa
vaaleanharmaata tai -ruskeaa
pikivälke, nyttemmin uraniniitti, sisältää
runsaasti uraanioksidia (UO₂)
triuraanioktoksidia (U₃O₈)
ja uraanin hajoamistuotteina
lyijyoksideja ja heliumia
toriumia ja harvinaisia maametalleja
Olen pitänyt ensyklopedisista romaaneista, joissa yhdistellään faktatietoa ja proosakerrontaa; tämä lienee sitten ensyklopedista runoutta. Lepällä on nimittäin paljon sanottavaa. Noin 150-sivuinen Pikivälke on laaja teos, joka kertoo uraanista, ydinkokeista, ydinaseista ja tutkijan etiikasta.
Teos aloittaa uraanin löytämisestä ja Manhattan-projektista, siitä miten kvanttifysiikan outous muutti mekanistisen fysiikan maailman ja vei tieteilijät sen valaistumisen äärelle, joka johti lopulta kirkkaimpaan valaistumiseen: ydinpommin räjäyttämiseen. Miksei myös muihin hullutuksiin:
siltä varalta että pommia ei saataisikaan rakennettua
oli muitakin suunnitelmia. Fermin ajatus oli
myrkyttää Saksan ruokavarannot
radioaktiivisella pölyllä
Teoksen toinen osio ”Tahallaan” käsittelee tutkijan etiikkaa ja ottaa henkilökohtaisemman otteen. Lepällä on tohtorintutkinto neurofarmakologiasta ja sen saavuttaminen on vaatinut eläinkokeita. Runot kuvaavat hiirillä tehtävää tutkimusta, paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti. Jos olet koskaan halunnut tietää, miten laboratoriohiireltä irrotetaan pää ja otetaan aivot pois tutkimista varten, tämän teoksen sivulta 69 löydät siitäkin selostuksen. Herkimpiä voi hirvittää.
Kolmas osio ”Vahingossa” kuvaa erilaisia vahinkoja, tahallisia tai tahattomia, joita säteilyn kanssa on sattunut. Säteilysairaus on yksi kammottavimpia tapoja kuolla; mieleen tulee oitis Chernobyl-tv-sarja ja K-19: Widowmaker -elokuvan sukellusveneen reaktorionnettomuus. Kolmikon täydentää ”Hyvää tarkoittaen”, joka esittelee erilaisia lääkehoitoja, joissa säteilyä hyödynnetään. Lopuksi muistellaan vielä radiumtyttöjä, erilaisia ydinkokeita seurauksineen ja paistatellaan Hiroshiman ydintuhon jälkihehkussa.
Kirjallisesti Pikivälke on suoraviivaista runoutta. Se ei konstaile tyylikeinoilla tai vaikeuta lukemista etäännyttävillä keinoilla. Lepällä on paljon asiaa, ja se kerrotaan suoraviivaisina, helppolukuisina säkeinä. Itse asia ei sitten ole aina niin helppoa. Teos antaa paljon ajattelemisen aihetta; yksi sen pohjimmaisia kysymyksiä on, missä määrin päämäärä ja tarkoitus pyhittää keinot. “päämäärä oli väitellä tohtoriksi, päämäärä oli / valmistaa ydinpommi, keinot olivat / asianmukaisia, se niistä voidaan sanoa”. Hieno teos!
tämän ydinbunkkerin päälle minä
istutan pienen puistikon
joka toiseen puuhun kaiverran ”olen”
joka toiseen ”pahoillani”






