Riikka Jäntti: Pikku hiiren hellekesä

Osta kirja itsellesi

Uuden Pikku hiiri -kirjan ilmestyminen on perheessämme nykyään melko odotettu tapahtuma. Sarjan keskushenkilöhahmon, Hiirun, kanssa on vietetty niin joulua kuin hiihtolomaakin, käyty mökillä puolukkaretkellä ja nyt nautittu hellekesästä. Hiiru on hauskaa seuraa.

Tällä kertaa Hiiru ja äiti viettävät kesälomaa. Kesäloman ensimmäisen päivän kunniaksi he menevät huvipuistoon ja syövät ravintolassa, sateisina päivinä tutkivat museoita ja aurinkoisina käyvät uimarannalla. Välillä on niin kuuma, että on lähdettävä elokuvateatteriin viilentymään. Hiiru syö jäätelöä, suree hetken aikaa sen menettämistä ja saa tottahan toki uuden. Kesä on nautintojen aikaa.

Pidän Pikku hiiri -kirjoista kovasti. Eniten arvostan sitä, kuinka hyvin ne ottavat pienet lukijansa hyppysiinsä, käsittelevät juuri heille tärkeitä asioita, lähestyvät niitä juuri heidän näkökulmastaan. Hiiru ja äiti elävät ihan tavallista elämää iloineen ja harmituksineen. Senpä vuoksi luulen, että meilläkin näitä kirjoja luetaan yhä uudestaan – ja uudestaan.

Vahva suositus niin tälle Hellekesälle kuin koko sarjallekin.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...