Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Camilla Grebe on erityisen tuottelias dekkaristi; häneltä on julkaistu aiemmin suomeksi kuusi Pimeän puoli -sarjan romaania ja sen lisäksi peräti kahdeksan kirjaa, jotka on kirjoitettu erilaisina yhteistuotantoina. Mutta Grebellä laatu ei ole korvautunut määrällä, kaukana siitä, ja myös tämä uusin teos oli monella tavalla tasokas dekkari.
Pimeyden polkujen tapahtumat lähtevät liikkeelle kuvitteellisesta Storforsan kylästä, jossa 15-vuotias Myra Stenbeck elää yhdessä alkoholisoituneen äitinsä ja kolmen koiransa kanssa. Perhettä on kohdannut valtaisa tragedia, sillä Myran isosisko Ella on vuosi sitten kadonnut jäljettömiin. Äidistä ei ole tyttärensä huolehtijaksi; Myra hoitaa perheen asiat kykynsä mukaan. Mutta Ellan asia ei tietenkään jätä häntä rauhaan, ja niinpä hän ryhtyy uhkarohkeaan yritykseen ja liftaa sisarensa jäljissä Storforsasta Tukholmaan.
Samaan aikaan Myran kodin lähistöllä olevasta Pimeydeksi kutsutusta metsiköstä löydetään nuoren naisen tunnistamaton ruumis. Aika pian käy ilmi, ettei kyseessä ole ainakaan Ella, mutta kuka hän on? Ja kuinka Myran käy, tuleeko hänestä kenties Pimeyden seuraava uhri? Tapauksia alkavat tutkia Greben aiemmasta tuotannosta tutut poliisit Manfred ja Pirjo. Edellisen murhatutkinnan pyörteissä parin välille syttyi jonkinasteista kipinää, mutta siitä on jo aikaa.
Camilla Grebe on todellakin laadukas dekkarinkirjoittaja. Hän hallitsee mainiosti sekä henkilöiden että miljöiden kuvaukset, ja osansa saa myös ruotsalainen yhteiskunta. Selviytymistaistelua käyvän Myran hahmo on hyvin koskettava – lukija joutuu tuon tuostakin vastakkain sen surullisen tosiasian kanssa, ettei Myralla ole ketään kehen turvata. ”Minä pärjään aina, olen perheessämme ainoa, joka pärjää aina. Ainoa, joka ei tarvitse ketään eikä mitään”, tyttö pohtii. Ruotsalainen kansankoti ei ole onnistunut hänen kohdallaan. Mutta eräänlainen uhri on myös kirjan Pirjo-poliisi: hänenkin äitinsä ja isoäitinsä ovat olleet alkoholisteja, ja Pirjon on usein vaikea päästä irti heidän haamuistaan.
Olemme saaneet usein lukea mediasta, miten tyttöihin ja naisiin kohdistuva väkivalta on kovin yleistä meillä Suomessa. En ole koskaan nähnyt kyseisiä lukuja Ruotsista, mutta mikäli dekkareiden kaltaiseen kirjallisuuteen on yhtään uskominen, ongelma esiintyy myös länsinaapurissa liian usein. Aihe ei ole todellakaan aina kovin miellyttävää luettavaa, mutta Greben kaltainen kirjailija osaa tuoda sen taitavasti esille.
