André Brink: Pirunlaakso

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pirunlaakso on lähes luoksepääsemätön paikka. Sinne on kuitenkin vuosikymmeniä sitten muuttanut joitakin asukkaita, jotka ovat eristäytyneet ulkomaailmasta lähes täysin. Kaikenlaisia huhuja on liikkunut siitä, mitä laaksossa tapahtuu. Sinne yrittäneet ovat yleensä palanneet tyhjin käsin, käännytettyinä pois laakson reunalta. Joskus Pirunlaaksoon yrittäneet eivät ole palanneet.

Pirunlaakso kertoo siitä, kuinka uraansa ja elämäänsä kyllästynyt toimittaja, Flip Lochner, käy tutustumassa tämän myyttisen laakson elämään. Hän pääsee ihmetyksekseen tuohon luontonsa puolesta paratiisinomaiseen paikkaan, ja tutustuu paikallisiin ihmisiin. He ovat voimakkaan uskonnollisia, mutta eristäytynyt elämä on vääntänyt heidän uskonsa sekä muut elämäntapansa varsin kummalliseksi. Heillä on paljon salaisuuksia, joista Flip Lochner pääsee hiukan jyvälle. Hän ryhtyy selvittelemään eräitä laakson menneisiin tapahtumiin liittyviä arvoituksia, vaikka samalla laittaakin itsensä vaaraan. Kaikki kun eivät haluaisi salaisuuksiensa tulevan julki.

En ole lukenut muita André Brinkin kirjoja – vielä – vaikka olenkin kuullut hänen olevan erittäin arvostettu kirjailija. Ilmeisesti monet hänen kirjoistaan keskittyvät ensisijaisesti hänen kotimaansa Etelä-Afrikan rotusorto-ongelmiin, mutta tämä kirja on poikkeus siitä linjasta.

Pirunlaakso on erittäin taitavasti punottu tarina. Arvoitukset paljastuvat kerros kerrokselta. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja sangen persoonallisia. On mielenkiintoista lukea yksi visio siitä, minkälaiseksi elämä muotoutuu, jos pieni yhdyskunta eristäytyy lähes täysin muusta maailmasta. Miten heidän uskomuksensa vähitellen muuttuvat alkuperäisestä värittyen paikallisten tapahtumien ja olojen mukaan.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...