Chris Cleave: Poikani ääni

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Vapunpäivä. Valioliigan päätöskierroksella on mestaruus panoksena, kun Arsenal ja Chelsea kohtaavat Arsenalin upouudella stadionilla. Isä on vienyt nelivuotiaan poikansakin katsomaan peliä, kuten aina. Arsenal saa loistavan paikan, ja pallo lentää vastustamattomasti kohti Chelsean maalia. Koko fanikatsomo räjähtää.

Yli tuhat ihmistä saa surmansa 11 itsemurhapommittajan iskussa stadionille. Uhrien mukana ovat sekä isä että poika. Chris Cleaven esikoisromaani Poikani ääni alkaa äärimmäisen dramaattisesti.

Poikani äänen kertojanäänenä on perheensä menettänyt kotiäiti Lontoon East Endistä. Hän kirjoittaa pitkää kirjettä suoraan Osama bin Ladenille riipivästä menetyksestään, jotta Osama ymmärtäisi, mitä terrorismi merkitsee tavalliselle viattomalle ihmiselle. Näkökulma on hyvin maanläheinen.

Äiti etsii lohtua ympäriltään, mutta loppujen lopuksi hän on menetyksensä kanssa yksin yhä vainoharhaisemmaksi muuttuvassa Lontoossa. Muslimityöntekijät saavat potkut sairaaloista ja muista yhteiskunnan kriittisistä työpaikoista. Kaupungin ilmatila tukitaan sulkupalloin. Iltaisin ja öisin on tiukka ulkonaliikkumiskielto.

Poikani ääni on dramaattinen, surullinen ja liikuttava romaani. Se kertoo suurimmasta mahdollisesta menetyksestä ja menetyksen kanssa elämisestä — pitkästä toipumisprosessista, jossa paluuta vanhaan ei lopulta enää ole. Chris Cleaven teksti vangitsee jo ensi sivuilta, ja valittu tyylilaji, suoraan Osamalle kirjoitettu kirje, toimii erinomaisesti. Tässä on yksi syksyn kirjallisia kohokohtia, jota voi suositella ainakin sillä varauksella, että aihepiiri voi joillekin käydä liian ahdistavaksi.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Ehkä hieman raskassoutuinen ja ajoittain jopa hämmentäväkin juonen kulultaan. Äiti jää valitettavan yksin surunsa kanssa, se on vaikeaa, mutta ehkä välillä tuntui menevän hieman yli ymmärräksen. Luin kirjan muutama kuukausi sitten ja raskaana lukukokemuksena se jäi mieleen. Enkä haluaisi lukea kirjaa uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *