J.M. Coetzee: Poikavuodet

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Etelä-Afrikka noin vuonna 1950. Kymmenvuotiaan pojan maailmassa kaikki on jakautunutta: valkoiset vastaan värilliset, englantilaiset vastaan afrikaanit, katoliset ja juutalaiset vastaan kristityt, kaupunkilaiset vastaan maalaiset, Kapkaupunki vastaan muut kaupungit. Ja vielä perhepiirissäkin: isä vastaan muu perhe, isän suku vastaan äidin suku, velalliset vastaan velkojat. Tuleva nobelisti J.M. Coetzee ponnistaa ristiriitojen keskeltä.

J.M. Coetzeen omaelämäkerrallinen romaani Poikavuodet esittelee kymmenvuotiaan itseään ja ympäristöään kiivaasti ja tarkasti tutkiskelevan vähän omalaatuisen pojan. Muistikuvat ovat hämmästyttävän kirkkaita: mitä poika ajatteli koulussa, miksi hän teki arkipäivän tilanteissa sellaisia ratkaisuja kuin teki, miltä luonto ja maaperä tuntuivat. Coetzee kuvailee taidokkaasti vähitellen heräävää ymmärrystään ympäröivästä maailmasta ja sen realiteeteistä, velvollisuuksista ja viekoituksista.

Coetzee etäännyttää itseään kuvailemastaan pojasta – niin, kolmannen persoonan nimettömästä pojasta – kuin ilmaistakseen, että se poika, se 10-vuotias John, ei vielä ollut J.M. Coetzee, minä. Varsinaisen taiteilijan ja kirjailijan syntymä tapahtuu vasta myöhemmin, prosessi on vasta alullaan, jos sitäkään.

Ennakolta ajattelin Coetzeen olevan hieman kuivakka ja totinen kirjoittaja. Tämä mielikuvani perustui toki vain yhdessä Paul Austerin kanssa kirjoitettuun kirjeenvaihtoon, joka on julkaistu kirjassa Tässä ja nyt – Kirjeitä ystävyydestä. Poikavuodet toisaalta vahvisti ennakkokäsitystäni, mutta toisaalta toi esille Coetzeen todellisen taitelijaluonteen. Hän on taitava ja helposti seurattava kirjailija, itsereflektiossaan – kuinka rehellistä se lieneekään – Austerin veroinen älykkö. Lähin temaattinen vertailukohta itselleni on Austerin Talvipäiväkirja. Kaikkiaan Coetzeen Poikavuodet on tutustumisen arvoinen kirja, eikä lainkaan hassumpi tapa aloittaa nobelistiin tutustuminen. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *