Mikko Rimmisen kirjoissa tapahtumattomuuskin voi olla tapahtuma. Oleellista ei ole mitä tapahtuu ja miksi, vaan miten se kerrotaan. Hänellä on jopa taito kuvata hienosti sellainen hetki, jolloin ei oikeastaan tapahdu edes mitään kertomisen arvoista. Rikkaalla kielellä tarkasti kuvattuja pienimuotoisia tapahtumia löytyy Pussikaljaromaanistakin paljon.
Lihin, Hennisen ja Marsalkan elämä pyörii hyvin pienessä piirissä. Niin myös sananmukaisesti, sillä romaanin tapahtumapaikkoihin ei laajaa karttaa tarvita. Heidän kaljanhuuruinen elämänsä on surkuhupaista ja ongelmia tulee vastaan vähän joka asiassa. Päähenkilöiden elämä on sellaista, jota itse haluaisi karttaa viimeiseen asti, mutta Rimmisen kerrontatyyli puree silti tehokkaasti. Loppupuolella pikkurikollisuutta harjoittavista joutomiehistä löytyy kuitenkin myös lämmin puolensa.
Passiivin käyttö sekä oikealla paikallaan aivan riittävästi kertovat yhden sanan repliikit toimivat mainioina tehokeinoina. Oman punaisen lankansa tarinaan punoo myös nopanheitto. Rentoa ja tyyliltään persoonallista luettavaa.