Pekka Hakala ja Juha Metso: Putinlandia : tarinoita Venäjältä

Osta kirja itsellesi

Kuinka Putin pääsi valtaan, minkälaiseksi Venäjä on oikein muotoutunut hänen valtansa alla ja mitä nuori sukupolvi tästä kaikesta oikein ajattelee? Pekka Hakala on mainio matkaopas vastaamaan näihin kysymyksiin, sillä toimittaja on seurannut Neuvostoliiton ja Venäjän kehitystä läheisesti jo 38 vuoden ajan.

Kirja alkaa Neuvostoliiton romahduksesta ja romahtamista seuranneista yksityistämisen hulluista vuosista. Niitä seurannut Putinin nousu valtaan on erityisesti kiintoisaa luettavaa, nousujohteinen ura ei ollut hänenkään kohdalla näköjään mikään läpihuutojuttu. Ukrainan kriisi ja Tšetšenia ovat luonnollisesti kirjassa tärkeässä osassa; Venäjän geopoliittinen maailmankuva mietityttänee tätä nykyä monia ja erityisesti sen vaikutus Suomeen. Hakala ei suostu kuitenkaan hötkyilemään tai alistumaan kauhuskenaarioihin. Venäjän harjoittamassa reaalipolitiikassa on oma logiikkansa, jota Hakala avaa mielenkiintoisesti.

Mielenkiintoista on myös koko Venäjän poliittisen kulttuurin toimintalogiikka itsessään, ihan syyttä suotta ei Venäjää kutsuta mafiavaltioksi. Kleptokratia ja hyväveliverkostot muodostavat sellaisen suman, että ei tiedä mistä alottaisi. Samalla kun Hakala kertoo Venäjän valtion monista erityispiirteistä ajellaan vanhalla Ladalla pitkin poikin Venäjää ja turistaan tavallisten ihmisten kanssa. Juuri tässä kirja onkin omimmillaan. Juha Metson loisteliaat koko sivun valokuvat rytmittävät kerrontaa ja paljastavat tavallisen kansan ilot ja surut. Harvemmin näkee visuaalisesti näin upeaa kirjaa.

Putinlandia on loistava läpileikkaus nykypäivän Venäjään ja myös tavallisen kansan arkeen. Kirja ei demonisoi eikä yliymmärrä vaan antaa tasapainoisen kuvauksen Venäjän nykytilanteesta. Erittäin suositeltavaa luettavaa siis.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämänkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.