Mikko Väänänen: Q

Q

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mikko Väänäsen toinen runokokoelma Q on ytimekkäästi nimetty, aiheensa mukaisesti. Kirja käsittelee sekä Q-kirjainta että kuuta. Todettakoon teos ensinnäkin hyvin kauniiksi: Viivi Waris on tehnyt taiton ja ulkoasun kanssa hienoa työtä, Q on esineenä erittäin miellyttävä.

Sisältö lähestyy aihettaan monilta kanteilta. Erilaista mytologiaa ja uskomuksia kieputetaan yhteen fysiikan ja tekniikan kanssa. Väänänen siteeraa ja viittaa, lähdeluettelossa on Hesiodosta, Bhagavadgitāa ja Britney Spearsia. Toisinaan ollaan hyvinkin tiukasti konkreatiassa:

Teiskontiellä Kuu leijuu hänen vierellään
aivan niin kuin muutkin kappaleet.

Destia kauhoo soraa liian syvältä.
Monttu ulottuu kolme metriä alle lupatason.

Väänänen leikittelee kielellä. Kielikuvat ovat oivaltavia ja hauskoja. “Kaupungin yläpuolella / Kuu juo savun tehtaiden piipuista.” Kaikenlaista menemistä käsittelevä runo rinnastaa Bodhidharman liikkeet Kiinassa pelastuslaitoksen toimintaan Joensuussa, Pähkinäsaaren rauhan rajan menemisen veteen, joka menee sepelin läpi. Vastaavanlaisia odottamattomia ja jyrkkiä rinnastuksia sivuilta löytyy useita.

Kokoelma on rakenteeltaan irtonainen kasa saman aiheen ympärillä pyöriviä runoja, joita ei ole nimetty. Ne muodostavat toisiinsa soljuvan kokonaisuuden, johon voi sukeltaa ja josta löytää aina jotain viehättävää. Q onkin ilahduttavaa luettavaa, jota on helppo suositella leikittelevän kielen ja vinojen rinnastusten ystäville.

Oi kuuolio, oi kuuoletettu!

Liekö sattumaa:
varjosi on täsmälleen kokoiseni.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...