Lasse Nousiainen: Rakkauden lähettiläs

Rakkauden lähettiläs

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nyt ollaan Suomen Brasilian-suurlähetystössä. Jukka on psykologi, joka on saanut sinne pestin, koska lähetystössä on niin huono ilmapiiri, niin jonkunhan siitä on otettava selvää, mistä se johtuu.

Kirja alkaa siitä, kun Jukka saapuu paikalle, tutustuu paikkaan ja ihmisiin. Saa lukuisia neuvoja ja ohjeita, miten siellä eletään ja mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Se, miten joku tehdään Suomessa, niin sitä ei kannata Brasiliassa edes yrittää.

Kuvataan kirjan henkilöt ja tarina etenee joko Jukan tai Mikon näkökulmasta. Mikko taas on melkoinen luuseri. On siellä, koska hänen puolisonsa Sonja työskentelee lähetystössä. Mikko taasen vain lorvii, pelaa nettipokeria ja lepäilee uima-altaalla. Toki hän toipuu työuupumuksesta.

Jukka on sitä mieltä, että uskoo olevansa avain, joka saa jumittuneen lukon auki sekä öljy, joka liukastaa narisevat saranat. Vaan eihän aina kaikki mene niin kuin on kaavailtu. Hän kuitenkin järjestää henkilökunnalle yhtä sun toista ja tarkkailee samalla heitä.

Lähetystössä on sitten vielä konsuli Liisa, joka on varsin lupsakka, mutta joutuu monena olemaan hänkin. Sitten Anita, joka on sihteerin hommia tekemässä, harjoittelija Anna, johon psykologi iskee silmänsä. Reinaldo on kiinteistövastaava ja työtahti on jokseenkin verkkainen. Muutamia muitakin vilahtelee ja pääasiassa kirjaa kantaa kaikki ne pienet ja isommatkin jutut, mitä lähetystössä ja sen henkilökunnan keskuudessa voi tapahtua.

Lasse Nousiaisen teksti on helposti luettavissa ja se sellainen arkihuumori värittää sitä sopivassa määrin. Hän on asunut Brasiliassa, jottei ihan hatusta ole vedetty alan asioita.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...