Mauri Sariola: Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia 2

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

S niin kuin Susikoski. Kirjavinkkien Rikoksen ABC -sarja kunnioittaa yhtä suomalaisen rikoskirjallisuuden legendaarisimmista poliiseista, Olavi Susikoskea, peräti kolmen romaanin yhteisvinkkauksella. Mauri Sariolan luoma älykäs, sivistynyt ja kylmäpäinen keskusrikospoliisin komisario teki ensiesiintymisensä 1950-luvun puolivälissä ja oli sen jälkeen supertuottoisan kirjailijan romaanien päähenkilö kymmeniä kertoja.

Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia 2 on kolmen romaanin yhteisnide. Niistä ensimmäinen, Leivätön pöytä on katettu (1958), vie nuoren komisarion Hämeenlinnan seudulle, jossa rikkaan isännän raaka murha osoittautuu harvinaisen kiemuraiseksi ratkaistavaksi. Ennen lopullista osumaa Susikoski apureineen ehtii raaputtaa muutamaakin tyhjää arpaa.

Susikoski ottaa omansa (1959) puolestaan on malliesimerkki siitä, miten käy, kun harmiton pila riistäytyy käsistä. Päihtyneen seurueen murhaleikki johtaakin kahteen oikeaan kuolemantapaukseen. Ilmassa on myös ripaus romantiikkaa ja sattuneesta syystä tutkimusten yhteydessä Susikosken oma objektiivisuuskin joutuu koetukselle. Pikanttina yksityiskohtana nykylukijalle voidaan tästä romaanista mainita vielä, että Helsingin lisäksi siinä liikutaan myös maalaispitäjien puolella — esimerkiksi Espoossa.

Kirjan päättää Kohtalokas Itämeren-risteily (1959), jossa huviristeilynä alkaneesta matkasta toden totta on hupi kaukana. Kahden aviokriisin kanssa painiskeleva retkikunta harvenee ulapalla myrskyisissä merkeissä. Susikoski joutuu todella vaikean jutun eteen, kun järkeviä motiiveja, todisteita tai todistajia kahdelle oletettavalle surmatyölle ei tunnu löytyvän mistään. Vaikka näistä kolmesta romaanista tämä viimeinen oli selvästi vähiten kiinnostava, on sen loppuratkaisussa lukijalle varattu kunnollinen yllätys.

Mauri Sariola oli nopea kirjoittaja, joka suolsi romaaneja lähes liukuhihnalta. Silti yhdessäkään näistä teoksista ei kiivas työtahti tunnu — ainakaan laatua heikentävästi. Tarinoissa on riittävästi koukkuja ja yllättäviä juonenkäänteitä. Sariola rakastaa briljeerata sivistyksellään, sen verran knoppitietojakin on sivuille ladattu. Hän tuntuu myös olevan omimmillaan kirjoittaessaan rikkaamman väen kesken tapahtuvista rikoksista. Kaiken kaikkiaan suomalaisen dekkarifanin kuuluu kyllä tuntea Susikoskensa ja tämä (tai oikeastaan mikä tahansa) kokoelma on vaikkapa hyvä alkusysäys siihen. Suosittelen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Vinkkaaja kirjoittaa juurikin osuvasti!

    Juha Kautto
    puheenjohtaja
    Mauri Sariola -seura ry.

  2. Kuka lieneekään tämä HANNU? Teksti soljuu niin luettavalla tavalla että vaikeaa on löytää parannettavaa. Ei Carusoltakaan kysytty että tuliko koulussa kymppi laulussa. Ehkä puserran yhden kommentin tuon kolmannen kappaleen alusta …malliesimerkki siitä, miten käy… olisin käyttänyt sanan ”miten” sijasta sanaa ”kuinka” vähemmän elitistisenä ja mielestäni vielä enemmän lukijan mielenkiintoa herättävänä. Ja tekstin kokonaisuutta ajatellen taisi olla tuokin huono ehdotus? Huipputeoksia ei toisen taiteilijan tule sorkkia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *