Otava on julkaissut uusintapainokset kolmesta Mauri ja Tarja Kunnaksen Riku, Roope ja Ringo -kuvakirjasta. Näissä seikkailee kolme ystävystä, jotka samalla opettavat aina jotain. Kirjat ilmestyivät alun perin Yhdysvalloissa englanniksi. Kolme kokkia opettaa lukuja.
On kansainvälinen sarvikuonojen päivä, ja Riku päättää kutsua kaikki serkkunsa kylään. Heitä varten täytyy tietysti olla ruokaa, ja ystävykset päättävät leipoa valtavan pizzan, johon laitetaan kaikkien lempiainekset. Millainen pizza sitten sarvikuonoille kelpaa? No, sisältöä on laidasta laitaan, tavanomaisista sipuleista aina popcorniin asti. Koko sisältö kasaantuu valtavaksi keoksi, ja sen maku on varmaankin varsin arveluttava.
Kokkaaminen esiintyy varsin lapsenomaisena. Ainesosat ovat paitsi mielikuvituksellisia, myös täysin mielivaltaisesti mitattuja. Kun esimerkiksi pizzaan lisätään seitsemän hatullista mansikoita, yksi hatuista kuuluu pienenpienelle Ringo-linnulle. Lisättävien ainesosien avulla lukijalle opetetaan numeroita 1–10, ja ne ovat hauskasti esillä kuvissa.
Kuvituksessa myös jatkuvasti sattuu ja tapahtuu. Ystävykset kokkaavat kiireellä ja vahinkoja tuntuu sattuvan joka kuvassa. Tämä luo kirjaan hauskan ilmapiirin. Samaan aikaan kuvituksen taustalla on Kunnaksen taikuutta: joka kuvasta löytyy lukuisia hauskoja yksityiskohtia, jotka eivät suoraan liity tarinaan mitenkään.
Riku, Roope ja Ringo : Kolme kokkia on yksi Mauri Kunnaksen merkittävimpiä lastenkirjoja. Se on säilyttänyt taikansa enemmän kuin hyvin ja ansaitsee tulla julkaistuksi ensimmäistä kertaa isona kuvakirjana.