Mari Luoma: Romeo & Hirviöt : Salaisten kasvojen käytävä

Romeo & Hirviöt : Salaisten kasvojen käytävä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viime syksynä ilmestynyt lastensarjakuva Romeo & Hirviöt yllätti mukaansatempaavalla ja jännittävällä tarinalla, eikä cliffhanger-lopetus tehnyt jatko-osan odottamisesta ainakaan helpompaa. Onneksi jatko-osa osoittautuu vähintään esikoisteoksen veroiseksi, vaikka tarinan loppuun ei tässä toisessa osassa vielä päästäkään.

Romeolle on käynyt selväksi, että hänessä on jokin salaperäinen piirre, joka voimistaa hirviöiden voimia, ja tämä tietysti herättää huolestuttavan kysymyksen. Jos pelkästään hänen läsnäolonsa vahvistaa hirviöitä, niin minkälaiset voimat hirviö saisikaan, jos sellainen onnistuisi syömään Romeon kokonaan? Tämä on tietysti aavistuksen kiusallinen ongelma koulussa, jossa aivan kaikki opettajat ovat hirviöitä! Romeon ja Jillianin tavoite selvittää koulun salaisuus on siis kiireellinen, paitsi että Jillian kerta kaikkiaan kieltäytyy uskomasta mihinkään Romeon höpötyksiin hirviöistä. Soppaan sekaantuu myös uusi oppilas nimeltään Lina, eikä yllätyksenä tule se, ettei hänelläkään ole ihan puhtaat jauhot pussissa.

Salaisten kasvojen käytävä syventää onnistuneesti salaperäisen koulun mysteeriä, mutta on sarjakuvassa muutakin kuin mielenkiintoinen juoni. Mari Luoman huumorintaju näkyy hauskassa dialogissa, ja se on osa siitä mikä tekee myös sarjakuvan päähenkilöistä niin persoonallisia ja rakastettavia. Ehkä se mistä pidän eniten Romeossa & Hirviöissä on kuitenkin kauhusarjan goottilainen tunnelma. Varsinkin nuorena minuun iski goottilaiset romaanit aivan täysillä, joten ei ihme, että sarjakuvaa lukiessani tulee suorastaan kotoisa olo. Ehdottomasti positiivista on myös se, että vaikka kyseessä on selkeästi lastensarjakuva, ei juoni kuitenkaan aliarvioi lukijaa. Näin hyvin käsikirjoitettua lastensarjakuvaa lukee oikein mielellään myös aikuisena.

Kovat on kehut, ja saa tietysti nähdä lunastaako tuleva kolmas osa odotukset. Onhan aina helpompi rakentaa mysteeriä, kuin ratkaista se tyydyttävästi. Yhtä kaikki Romeo & Hirviöt on tämän hetken lastensarjakuvien parhimmistoa ja tätä suosittelee kyllä erittäin mielellään. Kannattaa tutustua!

Esimerkkisivu Romeo & Hirviöt -sarjakuvasta

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...