Magde Hovden: Saamelandia

Saamelandia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Norjan Kirkkoniemessä asuvat Roy ja Leif saavat omasta mielestään loistavan bisnesidean: perustetaan Saamelandia eli paikka, jossa turistit saavat tutustua aitoon saamelaiselämään. He eivät tiedä saamelaisuudesta käytännössä oikein mitään, mutta sillä ei ole väliä – tärkeintä on päästä rikastumaan turistien kustannuksella. Suurin osa kirjasta kuluu teemapuiston suunnitteluun ja rakentamiseen, käytetyt keinot ovat välillä vähän kyseenalaisia.

Kirjassa on monenlaisia henkilöhahmoja, muiden muassa onneton rahakuljetuksen ryöstäjä, aggressiivisia suomalaisia ja saamelaisten vihaaja. Sivuhahmoista oikeastaan vain yksi on saamelainen eikä hänkään mitenkään tyypillinen sellainen. Jos siis haluaa lukea kuvauksia aidoista saamelaisista ja heidän elämästään, tämä kirja ei ole hyvä valinta.

Teosta on verrattu Arto Paasilinnan kirjoihin ja siinä onkin samanlaista veijariromaanin tyyliä. Toisaalta vertauskohteena voisi olla Erlend Loe, joka myös viljelee tietynlaista huumoria kirjoissaan. Koska pidän itse kahden edellä mainitun kirjailijan teoksista ja Saamelandia muistutti niitä sen verran paljon, olin tyytyväinen lopputulokseen ja pidin siitä.

Olen itse Etelä-Suomen asukki ja käynyt pohjoisessa joitakin kertoja, mutten tunne yhtään paikallisia asukkaita tai varsinkaan saamelaisia. Siltä pohjalta saattaa olla vähän hankalaa arvioida pohjoisnorjalaisen elämän ankeuden ja muunkin kirjan todenmukaisuutta. Tästä johtuen joku muu, joka tietää asioista eri tavalla, voisi olla kirjasta aivan eri mieltä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...