Priscilla Bealieu Presley ja Mary Jane Ross: Saanhan mennä luotas pois : Elvis ja elämäni

Saanhan mennä luotas pois -kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva Priscilla Presleystä Gracelandin edustalla.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tartuin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla, sillä olihan Priscilla Presley naimisissa Elvis Presleyn kanssa. Hän oli myös se, joka jätti Elviksen!

Saanhan mennä luotas pois etenee niin, että heti alussa nähdään, millaisesta perheestä Priscilla oli ja kuinka hän tapasi Elviksen ja päätyi hänen kanssaan naimisiin. Jos kuvitteli sen olevan ihanaa ja satumaista, niin ei ollut. Lisa Marie syntyi ja sehän oli toiveiden täyttymys. Kun vanhemmat sitten erosivat, Lisa Marie joutui kahden erilaisen vanhemman kasvatettaviksi. Siinä missä Priscilla yritti kasvattaa ja pitää rajoja, Elvis hemmotteli. Ei mikään paras yhtälö.

Miksi Priscilla sitten lähti? Elviksestä paljastui melkoinen tyranni ja toisen elämän säätelijä. Priscilla halusi kokeilla omaa elämää ja sen kyllä ymmärtää. Hän on loppujen lopuksi melkoisen vahva ihminen. Onneksi, sillä elämällä oli hänelle tarjottavana melkoinen rypäs vastoinkäymisiä. Hän oli Elviksen kanssa kuitenkin loppuun asti hyvissä väleissä.

Sitä voisi olettaa, että Priscilla tässä vain kehuu itseään, mutta onhan tämä kuitenkin hänen elämäkertansa ja totta kai hän kertoo itsestään ja tekemisistään, ajatuksistaan ja kaikesta, mikä häneen jollain lailla liittyy.

Kirjassa käydään läpi Priscillan uraa ja sen monenmoisia käänteitä, uskontoa ja tietysti perhettä. Ne murheet ja surut, kun Elvis kuoli, sitten Lisa Marie ja hänen poikansa. Voi vain kuvitella, millaista se kaikki on ollut, kaiken sen läpikäyminen ja silti yrittää pysyä kasassa. Järjestää kaikki. Graceland on ollut kanssa melkoinen työmaa, mutta Priscilla järkkäsi sinne ammattimaista apua johtamaan, niin saatiin sekin nostettua suosta. Taas tuli siis todistusta siitä, miten ihanaa on olla vain ihan tavallinen köyhä tavis.

En ole ollut mikään Elvis-fani, mutta ihmisten elämäkerrat kiinnostavat minua aina ja eritoten selvitymistarinat, jollaiseksi luokittelen tämänkin kirjan. Kannattaa tutustua!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...