Karin Erlandsson: Saarretut

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Taas kerran käsiini tuli sellainen kirja, joka sai huokaisten ajattelemaan sitä, kuinka paljon yksin Suomessa, saati sitten koko maailmassa, on sellaisia kirjailijoita, joita ei tunne, mutta joiden kirjoja todellakin haluaisi lukea. Kun vain aika ja voimat riittäisivät kaikkeen…

Saarretut on romaani, joka oli hyvä lukea talvella – kesäauringon paisteessa sen luihin ja ytimiin tunkeutuva luminen kylmyys ei tuntuisi niin todelta. Tai sitten ehkä täysin päinvastoin, mene ja tiedä. Minua tämä lumen ympäröimän pikkukaupungin kuvaus kiehtoi kaikista eniten juuri talven saartaman kollektiivin kuvauksena. Anteeksi nyt kaukaa otettu vertaus, mutta jostain syystä minulle tuli koko ajan mieleen Laura Ingalls Wilderin kirja Pitkä talvi preerialla, jonka olen lapsuudesta lähtien lukenut lukemattomia kertoja.

Lumimyrsky viuhuu, infrastruktuuri murtuu, ihmiset joko painautuvat toisiaan vasten etsiäkseen lämpöä, kuten pienessä talossa preerialla tai sitten erkanevat vieläkin kauemmaksi toisistaan kuten Erlandssonin ruotsinkielisessä pikkukaupungissa.

Mutta kyllähän Erlandsson juonen ja henkilöidenkin kuvauksen taitaa. Pääosassa on perhe, jolle on tapahtunut kauheita: äiti Monika on murhattu. Isä Krister on jäänyt kroonisesti sohvalle makaamaan, poika Jonas on kaikille ja kaikesta vihainen ja tytär Kajsa yrittää selviytyä elämään eri tahojen välillä tasapainoillen.

Eräänä päivänä Jonas löytää kirjahyllystä vanhoja kirjeitä, joiden lukemisen jälkeen mikään ei enää ole ennallaan. Vaikka romaani on suhteellisen lyhyt ja tiivis, se onnistuu kertomaan tämän perheen lisäksi kauniisti myös monien muiden ihmisten kohtaloista, etenkin kaupungin paikallislehden toimituksesta ja toimittaja Sara Kvististä, joka on tuttu jo Erlandssonin edellisestä jännityskirjasta Kuolonkielot.

Mielestäni Karin Erlandsson on mestarillinen kertoja. Hän onnistuu välittämään ahdistavan klaustrofobisen tunnelman loistavasti. En tiedä voiko tätä kirjaa pitää minään varsinaisena dekkarina, mutta ei tarvitsekaan: se on psykologinen jännitystarina parhaimmillaan.

Vaikka yhä uusien kirjailijoiden seuraaminen tuntuukin lähes mahdottomalta, uskon, että Erlandssonin seuraavakin kirja tulee olemaan lukulistallani.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *