Anni Tanskanen: Sillä aikaa koulussa

Sillä aikaa koulussa -kirjan kannessa on piirros koulun rapuista, joita pitkin juoksee oppilas ja kävelee opettaja. Jonkun aukinaisesta repusta leviää banaaninkuoria, kyniä, vihko, tekohampaat ja täishampoo. Ilmoitustaululla on pipo, karkki, silmälasit, sählytreenien mainos ja täitarkastustiedote.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maailmanpyörässä-lastenrunokilpailussa vuonna 2021 voiton vienyt Anni Tanskanen on nyt saanut lastenrunojaan julki kokonaisen kirjan verran. Esikoisteos Sillä aikaa koulussa sijoittuu nimensä mukaisesti koulumaailmaan ja kertoo 3B-luokan käänteistä yhden vauhdikkaan lukuvuoden verran.

Ensimmäisenä ääneen pääsee tosin päätäi, yksinäinen täitaiston selviytyjä, joka saakin sitten seikkailla kirjan sivuilla. Enimmäkseen näkökulma kirjassa on kuitenkin oppilaiden ja vähän opettajankin. Koulumaailman moninaiset käänteet piirtyvät kirjan sivuilta hyvin.

Sivuilta löytyy niin lyhyttä haikua kuin pidempääkin tavaraa. Pääasiassa mennään lastenrunouden tapaan riimissä ja rytmissä leikkisästi keikkuen. Siinä suhteessa Sillä aikaa koulussa on perinteistä lastenrunoutta. Riimit on aseteltu hyvin ja monesti oivaltavasti, ja rytmikin soljuu menemään sujuvasti. Näitä runoja on ilo lukea!

Kirjan on kuvittanut Johanna Ilander, jonka käsissä kirjan koulumaailma on saanut oikein hauskan ja tyylikkään ulkoasun. Myös taitto ja tekstien asettelu ovat kohdallaan, kirja on eloisan ja vaihtelevan näköinen. Sillä aikaa koulussa ansaitseekin helposti vankan suosituksen: tässä on aivan erinomaista lastenrunoutta hienossa paketissa.

Kuvisluokassa
kaikki alkoi väristä.
Taide on irti!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...