Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Simulaatioteoria menee tiivistettynä näin: Jos teknologisesti kehittyneet sivilisaatiot voivat joskus luoda valtavan määrän todentuntuisia simuloituja maailmoja, näitä simulaatioita olisi tilastollisesti paljon enemmän kuin yksi ainoa ”alkuperäinen” fyysinen todellisuus. Tällöin olisi epätodennäköistä, että juuri meidän universumimme olisi se harvinainen perusmaailma, eikä jokin näistä lukuisista simuloiduista. Elon Musk on ehkä tunnetuimpia simulaatioteorian kannattajia, mutta monet huippututkijatkin pitävät hullulta kuulostavaa ajatusta ainakin pohtimisen arvoisena.
Yksi asia on kuitenkin syytä tehdä heti selväksi. Nykyfysiikassa ajatus siitä, että todellisuutemme on syvemmällä tasolla hyvin toisenlainen kuin miltä aistikokemuksemme näyttää, ei ole niin kaukaa haettu kuin voisi kuvitella. Kvanttifysiikan löydöt nimittäin tukevat ajatusta, että aika-avaruus itsessään nousee syvemmistä kvanttiprosesseista, ja siten se ei olisi fysikaalisen todellisuuden perustavanlaatuinen ominaisuus lainkaan. Kokemamme todellisuus saattaa siis rakentua informaatiosta: se nousee kvanttisysteemeistä kuin simulaatiosta ikään, ja todellisuutta itsessään voisikin tässä mielessä ajatella kuin luonnollisena kvanttitietokoneena.
Tätäkin vaihtoehtoa Sissi Enestam käsittelee kirjassaan lyhyesti, mutta simulaatioargumentti ei esitä, että maailma on kuin tietokonesimulaatio, vaan että maailma on simulaatio. Simulaatiohypoteesin mukaan mikään tuntemassamme maailmassa ei siis ole todellista; vain maailma simulaation ulkopuolella, eli ”oikea maailma”, on todellinen, materialistinen ja fyysinen, Enestam kirjoittaa.
Simulaatioteoria olisi kuitenkin mielestäni hyötynyt laajemmasta näkökulmasta siihen, että todellisuus voi olla informaatiopohjainen ilman simulaatiota. Kvanttifysiikan emergenssiin perustuva “luonto tietokoneena” -näkemys on vähemmän spekulatiivinen ja tieteellisesti merkittävämpi vaihtoehto kuin varsin kapea simulaatioargumentti, ja siitä on populaaritietokirjallisuudessa kirjoitettu yllättävän vähän. Siksi tämä teos olisi ollut luonteva paikka käsitellä sitä laajemminkin.
Vaikka kirjan näkökulma on hieman kapeampi kuin toivoin, niin paljon kiinnostavaa sanottavaa Enestamilta kuitenkin löytyy. Itse asiassa en varmaan olisi edes vaivautunut tarttumaan kirjaan, ellei sen kirjoittaja olisi juuri Enestam. Euroopan Avaruusjärjestössä ja NASA:ssa työskennellyt astrofyysikko on juuri oikea henkilö avaamaan aihetta, joka kuulostaa monen korvaan varmasti aika erikoiselta.
Kirjassa käsitellään argumentteja simulaatiomaailman puolesta ja myös sitä vastaan, pohditaan minkälaisessa simulaatiossa saattaisimme elää, ja miten voisimme edes tutkia, onko hypoteesissa mitään perää. Enestam ei asetu suoraan minkään olettamuksen taakse, vaan kertoo neutraalisti eri näkökulmista ja niistä teknisistä haasteista, joita simulaatioargmentti tuo mukanaan.
Kirjassa pohditaan myös uskonnon ja simulaatioargumentin yhtäläisyyksiä. Voi nimittäin täydellä syyllä kysyä mikä ero on uskoa, että jumala on luonut maailman versus jotkin tuntemattomat tiedostavat olennot ovat simuloineet maailman tietokoneellaan. Simulaatioargumentti kuulostaakin perusteiltaan aika perinteiseltä luomisuskomukselta, mutta vain päivitettynä nykyaikaan ja kielelle, joka on tuttu teknologian parissa kasvaneille.
Epäilykset maailmasta epäluotettavana ja epätodellisena illuusiona ovat joka tapauksessa kuulueet filosofiaan ja uskontoihin jo tuhansia vuosia, ja Enestam tuo onnistuneesti simulaatioteorian osaksi tätä jatkumoa. Kirja on kiinnostava keskustelun avaus, ja todella toivon, ettei se jää Enestamin ainoaksi kirjaksi.