Raisa Jäntti on viime aikoina kunnostautunut ahkerana runoilijana. Vuonna 2025 ilmestyi kaksi teosta (Kunnes minua ei jää ja lepatus pilke) ja nyt Warelia-kustantamo on julkaissut Jäntiltä uuden runoteoksen. Nimi antaa ymmärtää, että rakkauden äärellä ollaan, mutta jotain pakottavaa ja huolestuttavaa otsikossa kuitenkin on. Rakkauden lisäksi käsitellään ihmissuhteiden palikoita ja muistamista.
Muisti ei ole muuta kuin
kokoelma toiveita taaksepäin
Runot ovat niukkoja, täynnä aukkoja ja puuttuvia sanoja. Rikkinäisiä lauserakenteita, kohtia joissa jää miettimään, mitä tässä oikein sanotaan. Miksi. Tekstin kokemus maailmasta on Jäntin tapaan hyvin fyysinen, runoissa koetaan jalat nivelet selät vartalon eri muodot, kohdat ja niiden vuorovaikutus toistensa ja maailman kanssa.
Taivas jätättää.
Pihlaja siivellään pihan.
Sinä rakastat minua, sinun täytyy on luotettavaa Jänttiä. Ei helppoa, välittömästi avautuvaa, vaan pelkistettyä, tiivistettyä ja tiukkaan rajattua. Tästä on otettu pois kaikki turha. Jäljelle jää kirkasta tekstiä, jonka parissa voi nautiskella tarkasta kielenkäytöstä, mielenkiintoisista kuvista ja keksiä merkityksiä sinne, mistä jotain puuttuu.
On ikävä. Ilmeisesti
joku ei ole paikalla joka voisi.






