Stanislaw Lem: Solaris

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Solaris on avaruusasema, joka kiertää samannimistä, varsin mielenkiintoista planeettaa. Planeetta kiertää kahta aurinkoa, mutta siitä huolimatta sen rata on hämmästyttävän vakaa. Planeettaa asuttaa yksi ainoa olio, mystinen meri, joka peittää suurimman osan planeetan pinnasta.

Kirja alkaa, kun tutkija Kelvin saapuu avaruusasemalla. Siellä häntä odottaa kaaos: kolmesta tutkijasta yksi on kuollut ja muut ovat eristäytyneet toisistaan. Asemalla kullakin tutkijalla on mielenkiintoisia – Kelviniä saapuu pian tapaamaan hänen vuosia sitten kuollut rakastettunsa Harey.

Solaris on hyvin moniulotteinen kirja. Yksi melko selkeä ulottuvuus on kritiikki tieteentekoa kohtaan. Lemin näkemys näyttäisi olevan, että objektiivinen tutkimus on mahdotonta, asioissa nähdään aina sitä mitä niissä halutaan nähdä ja sitä, mikä on ennaltakäsin tuttua.

Kanerva Eskola kirjoittaa kirjasta Kiiltomato.netissä (käsitellen kirjan teemoja syvällisemmin) ja toteaa: “Suurin osa tieteestä on siis pitkään ollut sukupuolisokeaa puhuessaan kaikista ihmisistä miehinä.” Kuinka ollakaan, Lem on tehnyt – todennäköisesti ajattelemattomuuttaan – kaikista avaruusaseman tutkijoista miehiä.

Toinen merkittävä teema on kommunikaation vaikeus. Kuinka voitaisiin olettaa, että ihmiset pystyisivät minkäänlaiseen yhteyteen täysin erilaisen olennon (kuten Solariksen plasmahyytelömeri) kanssa, jos meillä on huomattavia vaikeuksia ymmärtää toisiamme? Solaris kysyy paljon, eikä vastaa liikaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...