Suzanne Chiew: Stella ja toivomustähti

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jotenkin tuntuu siltä, että loistavat tähdet ovat pikkuihmisille tärkeä juttu. Itselleni tulee mieleen muutamakin tähtiloistoa sisältävä lastenkirja, yhtenä esimerkkinä täälläkin vinkkaamani Siili ja tähtisade. Mutta ovathan ne tuikkeineen mielenkiintoisia taivaankappaleita ja ainakin meidän pienen kerholaisemme yksi suosikkilauluista on alusta asti ollut Tuiki, tuiki tähtönen.

Stella ja toivomustähti tuo jälleen yhden tähden lastenkirjamaailman alati kasvavalle taivaalle. Lempeä tarina pudonneen tähden löytävästä Stella pupusta on samalla tarina hyväsydämisestä auttamisesta. On paljon mukavampi toivoa, kun oikeasti voi ilahduttaa ystävää. Ja saahan Stella lopulta uuden tuikkivan ystävänkin.

Tämän kirjan juttu on sen läpi sädehtivä tähti, jonka ulkomuoto hieman muuttuu tarinan edetessä. Meillä ainakin se sai positiivisen vastaanoton.

Hempeä suositus.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 085 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...