Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä on ensimmäinen suomalainen historiallinen romaani. Kirjan on kirjoittanut Zachris Topelius (1818–1898) ruotsiksi, julkaistu vuonna 1850 ja on luettavissa ilmaiseksi Google Booksista tai Project Gutenbergistä. Itse luin sen Topeliuksen kootuista WSOY:n Talvi-iltain tarinoista suomeksi. Ensimmäinen suomennos kirjasta on vuodelta 1874.
Tuntui jotenkin juhlalliselta, jostain syystä. En pahemmin ole historiallisiin romaaneihin paneutunut, mitä nyt välttämättömiin, kuten Santeri Ivalon Juho Vesaiseen, jotta jotenkin Suomen historia saisi elävämmän tulkinnan à la Väinö Linna. Mutta että itse Z. Topelius – sama kaiku ja kunnioitus sisimmässäin kuin J. L. Runebergin kohdalla. Ja mikä tuotannon määrä Topeliuksella! Sama kirjoitustahti ja aktiviteetti kuin nykyisellä akateemikko Mäkelällä.
Eletään pikkuvihan aikoja (1742–43). Hatut ovat saanet tahtonsa läpi: Ruotsista pitää tehtämän taas suurvalta, myssyt hiljennetään. Myttyyn menee hattujen tuuma ja venäläiset valloittavat kuudentuhannen asukkaan Turun, ja vihollisjoukkojen päällikkö, vanhapoika James, ‘Jack’, ‘Jaakko’ Keith valloittaa kaupungin kuvankauniin porvaristytön. Keith rakastuu tulisesti tummasilmäneitokaiseen Eeva Mertheniin.
Se on menoa se, tai no jaa ja joo, mitenkä tuon ottaa: yhdessä elellään, mutta morganaattiseen avioliittoon pari vihitään vasta 13 vuoden kuluttua. Ikäeroa avioparilla on kolmisenkymmentä vuotta, mutta mitäs noista! Vertaileepa vaikka meidän nykyiseen presidenttipariimme: Sauli 72 vuotta, Jenni 44 vuotta.
Varsinainen rakkaustarinahan Topeliuksen Suomen herttuattaresta kehkeytyy, samalla myös jonkinmoinen tuon ajan yhteiskuntaelämän ja tapojen kuvaus, joka on kirjoitettu vuosisata tositapahtumien jälkeen. Kauppiaan tytär Eeva Merthen (1723–1811) on historiallinen henkilö, samoin skottilordi J. Keith (1696–1758), jonka Varnhagen von Ensen tekemää elämäkertaa Topelius on käyttänyt kerronnassa korjaillen hyväkseen.
Lukemisen jälkeen voi taas todeta, että rakkaus tunteena on muuttumaton ja ikuinen, ja samaan hengenvetoon huokaista: kuin myös Venäjän uhkan tunne. Turhia lienevät kumpikin?
Muuttunut sentään onneksi on ainakin tältä osin maailma:
“—heidät kävi ilmoittamassa kenraalille neekeri Daydie, jonka Keithin vanhempi veli, Skotlannin lordimarsalkka oli lahjoittanut hänelle muistoksi.”