Hanna Kostamo: Syväkyntö

Syväkyntö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja ei ole paksu, mutta sen tarina on niin huima, että kun kirjan on saanut loppuun, on pakko vetää henkeä. Sitä jää pitkäksi aikaa miettimään, mitä ihmettä minä juuri luin. Vajaat kaksisataa sivua sellaista pyöritystä, että väkisinkin huimaa.

Syväkyntö kertoo kirjailijan itsensä kertomana, kuinka rintasyöpä, jonka piti olla jo voitettu, uusii ja hyvin pian selviää, että se ei parane. Hoitoja tulee ja niitä käydään läpi. Tulee jos vaikka minkälaista mutkaa matkaan, mutta Hanna Kostamo kertoo kaikesta huumorilla. Se on keino jaksaa, sillä hänen elämänsä vetää kaikkea ongelmaa puoleensa.

”Tiedätkö, miksi en voi kuolla tänä vuonna, kysyn ystävältäni. – No, koronan vuoksi. Kukaan ei pääsisi edes hautajaisiini, vastaan odottamatta vastausta.”

Kaiken keskellä hänellä on perheensä, mies ja neljä lasta. Hänellä on työ käännöstoimiston myynti- ja markkinointijohtajana. Sitten kuolee anoppi ja omalla äidillä on rintasyöpä, joka on hyvin hoidossa. Toisin, kun Hannan oma uusiutunut syöpä, joka on levinnyt maksaan ja nikamiin. On sädehoitoja, on sytostaatteja, mutta tulee verenmyrkytys, veritulppaa… aivan kuin ei olisi jo ennestään riittävästi.

Kun tätä kirjaa lukee, niin sitä on suorastaan raivoissaan, että miten voikin yhdelle ihmiselle kasaantua niin paljon kestettävää, vaikka niinhän se on, useimmat joutuvat kestämään muidenkin puolesta. Sitten tulee se toivo, kun kaikki kerrotaan niin suoraan, miten harmittaa, siis se onkin se väärä sana, miten pelottaa ja suututtaa, kun niin paljon sattuu. Kuitenkin se jo mainittu huumori auttaa ja tekee lukemisestakin kevyemmän.

Hanna Kostamo on kirjoittanut aikaisemmin kirjan Twin managementtia ja vähän erilainen hoitovapaa. Siinä kerrotaan siitä ensimmäisestä syövästä, joka todettiin, kun Kostamo oli hoitovapaalla saadessaan kaksoset.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 173 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...