Aino Kallas: Tähdenlento : virolaisen runoilijattaren Koidulan elämä

Tähdenlento

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lydia Koidula (1843–1886) oli virolainen näytelmäkirjailija ja kansallisrunoilija, jonka maine – ainakin jos Wikipediaa on uskominen – on viime vuosina vain kasvanut. Edelleen Wikipedian mukaan Aino Kallas oli vuonna 1915 ilmestyneellä kirjallaan Tähdenlento keskeinen Koidula-kuvan ja myytin rakentaja, niin Virossa kuin Suomessakin. Wikipedia tosin väärin kuvaa tätä kirjaa elämäkertaromaaniksi, sillä sitähän tämä ei ole, vaan kyseessä on perinteinen elämäkerta. Lukemani kirja on vuoden 1935 laajennettu painos.

Kirjan kuvaama aikakausi on mielenkiintoista aikaa ja sitä väistämättä vertaa Suomen tuolloiseen tilanteeseen. Aivan kuten Suomessakin Viron kansallinen herääminen herätti innokkaan halun omaan kulttuuriin, kirjallisuuteen ja teatteriin. Tämä kiihkeä luova kausi loppui kuitenkin lyhyeen eli 1880-luvun voimakkaisiin venäläistämistoimiin, joita Koidula ei tosin kerennyt kunnolla todistaa ennen varhaista kuolemaansa. Virossa oli myös oma kielikysymyksensä. Koidula oli perheensä kautta saksankielinen, mutta hänelle nimenomaan viro oli se kieli, jolla luotiin, oli kyse sitten runoudesta tai kansakunnan rakentamisesta ylipäätään. Tosin Koidulan kielitaito ei nähtävästi ollut aivan virheetön, mutta Kallas ei tarkemmin analysoi, miten tämä näkyi hänen runoudessaan.

Yhtä kaikki Koidulan nuoruusvuodet osuivat ajallisesti hedelmälliseen maaperään; hänen isänmaalliset, tunteellisuudessaan pateettiset runot olivat juuri sitä mitä nuori heräävä kansakunta kaipasi. Koidulalla oli myös harvinaista karismaa ja läheiset suhteet aikansa merkkimiehiin. Hänen isänsä oli vaikutusvaltainen Johann Voldemar Jannsen, maltillisen kansallisuusliikkeen johtohahmo, joka muistetaan erityisesti siitä, että hän järjesti Viron ensimmäiset laulujuhlat 1869. Ystävä Carl Robert Jakobson puolestaan oli virolaisen kansallisen liikkeen radikaalin haaran johtohahmo. Tärkein Koidulan yhteyksistä oli kuitenkin Friedrich Reinhold Kreutzwald, “Viron Lönnrot” ja Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin kokoaja.

Tässä oli tiettyjä draaman aineksia ilmassa, sillä kummatkin edellä mainituista miehistä kuuluivat Koidulan isän kiihkeisiin vastustajiin ja Kreutzwald sitä paitsi alkoi tuntea ikäänsä nähden sopimattomia tunteita nuorta suojattiaan kohtaan. Näiden kahden välinen suhteen laatu jäi nähtävästi platoniseksi, mikä jäi lopulta hiertämään Kreutzwaldia niin paljon, että kirjeenvaihto katkesi lopulta kokonaan. Aino Kallaksen mukaan Koidulan elämän suurin tragedia oli kuitenkin hänen avioliittonsa poroporvarillisen Eduard Michelsonin kanssa, avioliitto “oli tavallaan henkinen ja täysin tietoinen itsemurha”, Kallas kirjoittaa.

Koidulan kohtalona oli liittyä niiden lukuisten naisten joukkoon, joiden luomisvoima hukkuu perhevelvollisuuksiin ja siihen, että miehen ura menee etusijalle. Tässä tapauksessa Koidula muutti miehensä perässä pienten piirien Kronstadtiin, kauas Viron tapahtumien polttopisteestä. Tässä henkisesti ahtaassa tilassa lahjakas nainen yhtäkkiä lamaantuu, muuttuu täysin tahdottomaksi. Tämä ristiriita ilmeisen lahjakkuuden ja heikon tahdon välillä on elämäkerran kantavia kysymyksiä, johon Kallas pyrkii vastaamaan.

Aino Kallaksen tulkinta tapahtumista ja Koidulan luonteesta on sinänsä mielenkiintoinen, eikä se ole varsinaisesti kestänyt aikaa. Kallas selittää asian ennen kaikkea suvun sairaalloisella verenperinnöllä. Toisaalta suvussa on vielä jäljellä tervettä ja aloitevoimaista taloinpoikaisverta, mutta harmillisesti Koidulan äidin suku on matkalla kohti väistämätöntä rappiota ja hulluutta (perheessä oli tapahtunut itsemurha, sen yksi jäsen kärsi epilepsiasta ja Koidulan äitikin vaikutti synkkämieliseltä). Siten tämä saastunut verenperintö väistämättä tahraa myös Koidulan, hänen lyhyen luovan kukoistuksensa jälkeen.

Kallaksen perustelu on velkaa ennen kaikkea aikanaan niin suositulle eugeniikalle. Itsemurha, kaatumatauti ja luonteen heikkous, nämä eivät olleet mitään yksilöllisiä tragedioita, vaan kertoivat kokonaisen suvun ja verenperinnön degeneraatiosta. Tiina Miettinen avaa kirjassaan Juuria ja juurettomia tätä logiikkaa ja sitä, miten tyypillisesti tällaisesta mieslinjaisen suvun rappeutumisesta syytettiin nimenomaan huonosti valittua vaimoa. Äiti Emilie Janssenin kohtalona onkin jäädä tässä kirjassa tuskin mainituksi hiljaiseksi kärsijäksi, joka huonoilla geeneillään pilaa myös jälkipolviensa elämän.

Toinen seikka, mikä kirjassa pistää silmään, on Koidulan runot, jotka jäävät kirjassa sivuosaan. Yksittäisiä runoja toki siteerataan siellä täällä, mutta jonkinlainen kokonaisnäkemys Koidulan tuotannosta jää uupumaan. Kirjasta jää myös sellainen vaikutelma, että Kronstadin aika tukahdutti Koidulan luovuuden, mutta ainakin Wikipedia-artikkeli tietää kertoa, että hänen Kronstadtin-aikainen tuotanto oli itse asiassa varsin runsas. Nykytermein voisi arvella, että Koidula masentui, mutta Kallas ei ole niinkään kiinnostunut analysoimaan synkkämielisyyden vaikutusta Koidulan tuotantoon, vaan hänen tarmonsa menee enemmän Koidulan sielunelämän ihmettelyyn. Kenties masennus oli kirjan kirjoittamisen aikaan ilmiönä huonosti tunnettu?

Tässä kirjassa on siis sekä hyvässä että huonossa mielessä ajan patinaa. Hyvää kirjassa on ehdottomasti ajankuva ja tähän liitän myös Aino Kallaksen tavan kirjoittaa kohteestaan. Kirja on vanhentunut, ehdottomasti, mutta toisaalta siinä piilee osa sen viehätyksestä. Tällaisista vanhoista kirjoista löytää usein yllättäviä näkökulmia menneisyyteen ja niin tälläkin kertaa. Vertailun vuoksi olisi kyllä hienoa lukea Lydia Koidulasta myös moderni elämäkerta. Viroksi sellainen ilmestyi muutamia vuosia sitten, toivossa on hyvä elää, että jokin kustantamo ottaisi asiakseen kääntää kirjan myös suomeksi.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...