Päivi Honkapää: Taivaan paino

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Päivi Honkapään tuulitrilogia saa päätöksensä. Velho ja varas Jarren onnistuu pakenemaan Sur-Neetin kaivosvankilasta, josta moni ei ole paennut. Entinen vanginvartija matkatoverinaan Jarren aloittaa kotimatkan kohti Vernan kaupunkia ja Varkaiden kiltaa, jonka vastaanottoa Jarren odottaa huolestuneena.

Vankilaan Jarren joutui vakavan rikoksen vuoksi: hän tunkeutui Sabahanin salaiseen kirjastoon, johon ei ole pääsyä. Petoksen vuoksi Jarren jäi kiinni ja tämä petos kaivelee miehen mieltä, kun Jarrenia seuraava kuollut tuuli alkaa kuiskia tuttuja nimiä. Lopulta Jarren joutuu syömään sanojaan, kun meni vannomaan, ettei enää astu jalallaan Sabahaniin.

Edeltäjiensä tapaan kauniin runollisesti kirjoitettu Taivaan paino tarjoilee mielenkiintoisen päähenkilön, joka kohtaa haasteita; suljettuja ovia ja avaimia niihin, petoksia ja rakkautta. Tuulia, jotka puhaltavat haudan takaa ja ovat silti täynnä elämää.

Taivaan painosta on helppo pitää. Se on viehättävä kirja ja kaunis lopetus tuulitrilogialle. Tämäkin kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta sillä on paljon annettavaa myös aikuiselle lukijalle.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...