Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Marko Tapio (oik. Tapper, s. 1924 Saarijärvi, k. 1973 Seinäjoki); esikoisteos Lasinen pyykkilauta, 1952, pääteoksina kesken jäänyt sarja, Arktinen hysteria I ja II vuosilta 1967 ja 1968. Välissä muutama ”henkiin jäänyt” teos, kuten dostojevskimäinen Aapo Heiskasen viikatetanssi vuodelta 1956.
Joka tapauksessa Marko Tapio on pysyvä palanen suomalaista kirjallisuushistoriaa.
Tarina viidestä kilometristä ilmestyi postuumina vuosikymmen Marko Tapion kuoleman jälkeen, sen löydyttyä 20-osaisena jatkokertomuksena vuoden 1967 Pellervosta. Selkeää luettavaa miehen tiestä mutkien kautta selkeään elämään.
”Juu aa veriveri bjutiful booi. Bät täts näting fo mi” – siinä loukkaavaa sytykettä tytöltä kouluja käymättömälle maatalonpojalle, joka tanssittuaan Ritvan kanssa juhannusillan Kukonharjun tanssilavalla, saa rukkaset illan päätteeksi. Tuo, kumma, nyppi ja kompleksoi poikaa ajaen eteenpäin niin opiskelun kuin urheilun kautta: tätäkään ”Paavoa” Saarijärveltä ei yksi Ritva nitistä!
Marko Tapio paneutuu urheilijan ponnisteluihin juurta jaksain ensin hiihtämisen saloihin, sitten tekee hiihtäjäpojasta alle 14 minuutin viidentonnin periksiantamattoman kestävyysjuoksijan; kerrankin lukija pääsee sisälle urheilijan sielun syvyyksiin ja ennen kaikkea polttaviin tuskakokemuksiin, joita huippu-urheilija joutuu kokemaan.
Eivätkä ulkopuoleltakaan tulevat paineet tunnu hellittävän: maaottelumiehissäkin näkyy ritvamainen halveksunta ja syrjintä maalta ponnahtaneeseen tulokkaaseen:
– Mitä turve, hänelle sanottiin. – Mitä turvenuija tietää.
– Mitäs tässä. Turvenuija nuijii teidät tänä päivänä millä matkalla tahansa 1 500 metristä 10 000 metriin, hän sanoi.
Oli Kalevan kisojen ensimmäinen päivä. Juostiin suomenmestaruuksista. Kaupunkilaispojat yrittivät siinä hyppiä silmille. Mutta, kun kisat oli kisattu ja voitot otettu, oli aika uuteen keskusteluun:
– Mitäs tuumitte pojat turvenuijan jumpsauksista. -Haista pitkät …
Marko Tapio on sydänverellään mukana kirjoituksessaan, ei tarvitse kaukaa etsiä tuon maalta tulleen juoksijapojan kuvaa: Marko Tapiohan itse pyrki huipulle hiihdossa, ja kun ei onnistanut, menestys löytyi kynän kautta, kuten Vettenniemi Kirjailijan ladussa tuo esille. Intohimolla eteenpäin!
Miika Nousiainen kirjoitti vastaikään luettavan kirjan Ratakierros intohimostaan juoksemiseen, neljännesmailerista, jolla iäkkäämpänä tavoite ikämestaruuksiin ja -ennätyksiin Suomen, Euroopan ja maailman tasolla – vaan laimeaksi se jää Tapperin loiskunnan rinnalla. Jouni Tossavainen vetäisi peräti kokonaisen runoteoksen juoksemisesta, Juoksijan testamentti, muttei sekään pahemmin säväyttänyt, enempää kuin Tossavaisen Kylmä maraton.
Ei näitä urheilukirjoja niin vain kirjoiteta, jos ei palava sydän mukana ole.
Eikä myöskään tuloksia juosta, jos ei sydän mukana ja peräti särjetty sydän, kuten kirjan maatalonpojalla, jolla lisukkeena myös kostonhimo: miten vapauttavaa päästä joskus sanomaan tuolle Ritvalle ”You are very very beautiful girl. But that’s nothing for me.”