Alastair Reynolds: Terästuulen yllä

Terästuulen yllä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muistoissa sininen maa aloitti Poseidonin lapset -trilogian vuonna 2012. Nyt seuraa jatkoa. Edellisen osan päähenkilönä oli Sunday Akinya, Terästuulen yllä kertoo puolestaan Sundayn tyttärestä Chikusta.

Chiku on jakanut persoonallisuutensa kolmeen osaan. Chiku Punainen lähti avaruuteen isoäiti Eunicen Talvikuningatar-aluksen perään, Chiku Vihreä matkustaa Zanzibar-holoaluksella kohti Cruciblen uutta maailmaa ja Chiku Keltainen elää rauhallista ja turvallista elämää maapallolla.

Chiku Vihreä löytää kuitenkin holoaluksen kätköistä suuren salaisuuden, joka uhkaa mullistaa koko kymmenien miljoonien ihmisten holoaluskaravaanin kohtalon. Chiku Punainen puolestaan on kadonnut matkallaan ja luultavasti kuollut. Jäljelle jääneet Chikut eivät ole pitäneet pitkään aikaan yhteyttä, mutta nyt heidän on toimittava yhteistyössä valovuosien matkan yli turvatakseen oma ja kenties koko ihmiskunnan kohtalo yllättävältä ja pelottavalta viholliselta.

Terästuulen yllä on mittakaavaltaan herkullisen eeppinen avaruusseikkailu, jossa riittää käänteitä ja yllätyksiä. Se on hienoa jatkoa Muistoissa sininen maa -kirjalle, joka on syytä lukea ennen tähän tarttumista. Tarina on varsin ehjä kokonaisuus itsessäänkin, eikä jää varsinaisesti kesken, mutta herättää kuitenkin mielenkiintoa sitä kohtaan, miten Alastair Reynolds aikoo tästä jatkaa trilogian kolmanteen osaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...