Mika Rättö: Tihkuluodon kuiskaajat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Porin monitoimikone Mika Rättö on tuttu nimi musiikkipiireistä. Kirjailijana Rättö on tähän asti keskittynyt näytelmiin, nyt Rättö debytoi romaanikirjailijana tällä värikkäällä satukirjalla, joka kertoo synkeänankeasta Tihkuluodosta ja luodolla asuvasta elämäntaiteilija Hiili Hansson Kekäleestä. Rättö on myös kuvittanut kirjan.

Hiili välttelee työntekoa, mutta joutuu lopulta nöyrtymään ja yrittämään opiskelua kaupungissa. Eihän siinä hyvin käy, mutta erinäisten käänteiden jälkeen Hiili löytää kuin löytääkin kaksi samanmielistä kumppania ja elämälleen uuden tarkoituksen: valtuustonsa hylkäämä Tihkuluoto on pelastettava.

Seuraa järjenvastainen ja kiemurainen seikkailu, jossa Hiili ystävineen taistelee yllättävien ja jopa surrealististen käänteiden halki herättääkseen kotiseutunsa takaisin henkiin. Aate on jalo, mutta tehtävää suorittava kolmikko koheltaa miten sattuu.

Tihkuluodon kuiskaajat on todellakin satumainen kirja, mutta vähän samalla tavalla kuin Mike Pohjolan Kadonneet kyyneleet. Kirjassa riittää tekstiä sen verran, ettei sitä ihan hetkessä iltasatuna lueta. Sen parasta kohderyhmää taitavatkin olla vähän varttuneemmat satujen ystävät, nuortenkirjaksi kustantajakin on sen luokitellut.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...