Stephen King: Tohtori Uni

Tohtori Uni on puhutuin kauhukirja pitkään aikaan. Se on jatko-osa Hohdolle, jossa alkoholiongelmasta kärsivä kirjailija hankkiutuu syrjäisen hotellin talvihoitajaksi. Luin kirjaa varten myös Hohdon ja pikaisia mietteitäni siitä voi lukea tästä Kirjavinkkien arvostelusta.

Vaikka Tohtori unen voikin lukea itsenäisenä teoksena, on se parhaimmillaan jatko-osana. Kirjan tarina rakentuu kahdesta osasta. Toinen käsittelee ensimmäisestä osasta tutun pikkupojan taistelua aikuisiällä ensimmäisen kirjan painolastin parissa. Kuten isästään Danny Torrancesta on kasvanut vihanhallintaongelmallinen alkoholisti. Hän käyttää alkoholia turruttaakseen yliluonnolliset voimansa.

Toinen juonilanka käsittelee Ambraa, joka on Dannyn kaltaisten voimat omaava tyttö. Hänestä on tullut yliluonnollisten vampyyrejä muistuttavien olentojen kohde. Nämä olennot, jotka kulkevat nimellä “Tosi solmu” kiertävät ympäri maata etsien “hohtavia” henkilöitä ravinnokseen.

Mutta ongelmaton ei kirja ole. Stephen King on aiemmin osannut käsitellä vampyyrejä muistuttavia loistavasti kirjassaan Salem’s Lot ja niin ikään odotin Tohtori Unen “vampyyrien” päätyvän yhtä arvokkaaseen kuvaukseen (kenties erilaiseen, mutta yhtä lailla arvokkaaseen). Tähän ei jostain syystä päästy. Kingin hirviöt vaikuttavat tällä kertaa vähän b-luokan kauhuelokuvatehosteilta. Ne nimittäin ovat olemassa hyvin selvästi vain juonen välikappaleina. Ja kun juonenratkaisuista aletaan puhua (mitään spoilaamatta), ratkaisut ovat hiukan teennäisiä.

Tohtori Unesta hienon lukukokemuksen tekee se, että se on Kingin tuotannosta omaperäinen otos. Koska se on jatko-osa Hohdolle, siihen on tarttunut mukaan Kingin varhaisemmassa tuotannossa ollutta suoraviivaisuutta. Samalla siinä on kuitenkin mukana tuhti annos myös Kingin nykyisempää maalailevaa ja rönsyilevää kerrontaa. Taattua luettavaa Kingin faneille, mutta ei onnistu täyttämään täysin aikaisemman osan suuria saappaita. Enemmän seikkailullinen kuin jännittävä, mutta silti luettava.