Teija Rekola: Top Models

Top Models

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Joka vuosi maailman suuriin muotipääkaupunkeihin, joita ovat Pariisin lisäksi Lontoo, Milano ja New York, saapuu parvittain nuoria tyttöjä kokeilemaan onneaan. Heillä on suuret unelmat suuresta menestyksestä. Tuore liha onkin kuuminta hottia muotibisneksessä. Uudet kasvot, uudet vartalot… Nouseeko joku heistä tähdeksi? Oletko sinä, sinä tai sinä juuri se, jonka kaikki haluavat?”

Noora ja Erika ovat lukiolaistyttöjä, jotka valtaa haave mallin urasta. Varsinkin Erika on määrätietoinen: hän voittaa naistenlehden mallikilpailun, ja vähän epäileväisenä samaan kisaan osallistunut Noora, kirjan minäkertoja, sijoittuu hänkin hyvin. Tytöt saavat palkinnoksi matkan Pariisiin, jossa he astuvat suoraan keskelle mallibisnestä: on näytöksiä, kuvauksia, meikkejä ja kampauksia, ja ennen kaikkea itsensä markkinoimista eri suunnittelijoille. Erika on tytöistä se perinteisessä mielessä kaunis, kun taas Noora on lähinnä vain pitkä ja laiha, mutta ennen pitkää juuri hän on kasvoiltaan ja vartaloltaan juuri se tabula rasa, jonka mallitoimistot ja suunnittelijat haluavat.

Top Models -kirjan maailma on hyvin lähellä sitä, johon tv:n huippumallisarjat ovat katsojiaan johdatelleet: elämä mallina on kovaa ja vaativaa. Aloittelijalla on suuri työ saada itsensä läpi markkinoilla. Alun kimppakämppäelämästä on luksus kaukana, vaikka kuinka asuttaisiin Pariisissa. Mittanauhan ja vaa’an lukemat ovat jatkuvasti vaanimassa: senttikin lisää lantionympärykseen voi merkitä hylkäämistä.

Kuten kirjan alun perusteella saattaa arvata, Noorasta tulee mallimaailman menestyjä, kun taas kauniilla Erikalla on sekä luonteensa että ulkonäkönsäkin takia paljon vaikeampi pärjätä. Muotibisneksen varjopuolet näyttäytyvät Erikalle, kun taas Noora kulkee menestyvänä näytöksestä ja kuvauksesta toiseen. Kirja ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen kuin voisi kuvitella, vaan itse asiassa Rekola kuljettaa juontaan varsin taitavasti. Tyttöjen erilaisuus tulee uskottavalla tavalla ilmi, samoin mallikuvioiden julmuus.

Ehkäpä kirjan loppu vähän lässähtää, siihen tulee kirjailijalla jollain tavalla kovin kiire päästä, mutta tarina on kiinnostava tällaisellekin lukijalle, joka ei sinänsä mallimaailmasta ole erityisen kiinnostunut. Kyllä Top Modelsin voisi hyvin antaa mallinurasta haaveilevan nuoren lukijan käteen, se on napakkaa ja elävää tarinaa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...