Risto Malin: Torpeedoryhmä Kymijoki

Risto Malin on luonut viestintäyrittäjä Vilmalotta Henrikssonin, joka seikkailee nyt jo neljännessä dekkarissaan. Kirjassa keikutaan kahdella aikatasolla, kun kaikkea jännittävää tapahtuu 1970-luvulla ja se sitten heijastuu 2020-luvulle.

Muistan kun olin Risto Malinin edellisen kirjan julkkareissa Anjalan kartanossa, joka on kuvattu Torpeedoryhmä Kymijoki -kirjan kanteen. Kun Ristolta kysyttiin, mistä seuraava kirja kertoo, niin hän kertoi, että se alkaa siitä, kun Anjalan kartanossa on kirjanjulkkarit ja yksi sieltä kuolee… Yleisössä oli kyllä pieni, jännittävä hetki, mutta olihan aika siistiä se, sillä varmasti jokainen alkoi odottaa sitä tai tätä kirjaa.

Taistolaisuus on vahva elementti tässä kirjassa. Se ei minua juurikaan kiinnostanut, mutta on herkkupala niille, joille se aate on läheinen. Vilmalotta on kuitenkin tullut jo niin tutuksi, että aina kun hän on läsnä, niin on hyvä meininki. Hän siis asuu Helsingissä, mutta usein hänet tapaa Inkeroisista, missä asustaa hänen Heikki-pappansa, joka muuten on entinen poliisi. Muitakin mukavia kiinnekohtia sieltä löytyy, kuten vaikkapa 8-vuotias Onni-poika.

Alunperin kuitenkin on ihmisiä kummasti kuollut, itsemurhiksi verhottuja tapauksia nousee esille ja entinen ja nykyinen aika alkavat limittyä. Vilmalotta penkoo tapauksia ja joutuu kiperiin tilanteisiin.

Paikallista kuvausta ja joitakin tapauksia on kuvattu niin, että lukija, ainakin paikallishistoriaa tietävä, tunnistaa ne ja siten kirja tulee lähelle. Toki ei haittaa, vaikka ei mitään tietäisikään, sillä tarina kantaa ja pitää lukijan jännityksessä ihan loppuun asti.

Tarina on polveileva ja vaatii lukijalta tarkkuutta, koska Risto Malinin kirjat ovat täynnä tarkoin harkittuja pieniä juttuja. Minulle jäi hyvin mieleen se, kuinka rajan takaa päästiin ylittämään. Se tilanne oli jotenkin vaan sellainen, että ahaa, sillä lailla.

Mikä se Torpeedoryhmä Kymijoki on, kun sen jäljiltä ihmisiä löytyy kuolleina, niin se selviää, kun lukee tämän kirjan!