Joonas Konstig: Totuus naisista

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tapani Koskikarilla tuntuu menevän hyvin. On nimekkään suunnittelijan piirtämä rivitaloasunto, hyvin koulutettu vaimo sekä kaksi upeaa tytärtä. On nousujohteinen ura muoviteollisuudessa, vai onko – tässä alkaa kuva ensimmäisen kerran särähtää. Tapanista tuntuu, että hänet onkin palkattu ehkä väärin perustein tehtäväänsä.

Kaiken keskellä ovat kuitenkin tyttäret, kaksi niin erilaista, kaksi niin upeaa nuorta naista. Kumpaakin isä rakastaa toki omalla tavallaan. Sitten hän alkaa olla huolissaan Roosasta ja seuraa tämän toimia hieman sivusta. Roosalla on ilmeisesti meneillään ensirakkauden huuma, sen isä kyllä ymmärtää hyvin. Hän osaa kuvitellakin jo poikaystäväehdokkaita, mutta totuus tyttärestä onkin hieman toinen. Samoin kuin perheen muistakin naisista…

Hieman kliseenomaisesti Roosan poikaystävä onkin eri kulttuurista, kovis, ehkä pikkurikollinenkin, pettäjä ja jättäjä. Roosa puolestaan pitää juomisesta, oli se mitä alkoholipitoista tahansa eikä ole pahoillaan pienistä hellyydenosoituksistakaan. Ja mustasukkainen hän kyllä osaa olla, totta vie! Nuorten elämä on raakaa ja karua, vaikka toisin voisi luulla. On kiusaamista ja pahoinpitelyäkin, on noloja kuvia internetissä… Viimeinen vuosi ennen kirjoituksia, Roosa on 17-vuotias, kohta täysi-ikäinen. Isän mielestä ilmeisesti vielä lapsi. Tilanteet poikaystävän, Micon, kanssa ajautuvat melkoiseen solmuun, johon isä tunkee hanakasti veljensä kanssa mukaan. Kyytiä saavat sekä poikaystävä että muutamat muutkin. Mies puolustaa kaikkia naisiaan, myös vaimoaan. Lopussa onkin pakko puolustaa, koska tragediahan tästä tulee, kaikin tavoin.

Vimmaista kerrontaa sekä isän että tyttärien ja varsinkin Roosan osalta. Näen tässä kuitenkin jonkinlaista ylihuolehtimisen makua, kliseistä vastakkainasettelua sekä suomalaisen keskiluokan omahyväisyyden tuoksahtamista. Ikäkysymyskin hieman arveluttaa – monet samanikäiset ovat jo muuttaneet omilleen ja huolehtivat itse asioistaan ilman vanhempien apua tai huolehtimista.

Silti ihan kelpoisa psykologinen lukuromaani, kunhan eivät isät vain ottaisi tästä oppia. Tapanikin varmasti jää miettimään omia tekemisiään ja ajatuksiaan vielä pitkään tapahtumien jälkeen. Tähän asti hän tuntuukin eläneen vain tarinoiden varassa törmäämättä karuun todellisuuteen.

Marko Gustafsson haastattelee Joonas Konstigia Prosak-proosaklubilla:

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Luin tämän kirjan aivan toisin kuin Irja. Olemme varmaankin eri sukupolvea. Tässä oli kirja, jonka kerronta kantoi minua ihan viimeiselle sivulle asti ja niitä sivua oli kuitenkin noin 350.
    Minä taas toivoisin, että monet isät ottaisivat mallia Tapanista, että välittää, rakastaa ja huolehtii ”naisistaan” viimeiseen asti, ja vielä senkin jälkeen.
    Monet 17-vuotiaat ovat muuttaneet omilleen ja selviävät, monet eivät selviä ja monet asuvat vielä kotona vanhempiensa luona, vanhemmiksikin.
    Minä en näe tässä tarinassa mitään kliseisyyttä; keskiluokkaisia perheitä nyt on vaan olemassa samoin kuin vanhempia, jotka huolehtivat lapsistaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *