Stephen King: Ulkopuolinen

Ulkopuolinen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Voiko ihminen olla kahdessa paikassa samaan aikaan? Kun kyse on Stephen Kingin kirjasta, kaikki on tietenkin mahdollista. Mitä tehdä, kun sekä todisteet että alibi ovat sataprosenttisen päteviä? Kaikkien silminnäkijöiden mukaan murhaaja on päivänselvä, mutta vahvasti surmaajaksi epäilty on myös pätevin todistein ollut 110 kilometrin päässä murhapaikalta.

Stephen Kingillä kirjoja riittää ja vaikka laatu vaihtelee, vielä en ole kuitenkaan kyllästynyt kirjailijan teoksiin. King on aina ollut hyvä henkilökuvaaja ja oli mielenkiintoista lukea Kingiltä dekkari.

Ulkopuolinen piti kunnon jännärin tavoin raudanlujasti otteessaan. Pituus ei haitannut vaan oli oikein kutkuttavaa, kun kirjaa ja pähkäiltävää riitti.

Kirja alkaa oletetun syyllisen kiinniottamisesta mutta kun tietää, että kaikki on vasta alussa, aivonystyrät raksuttavat täysillä miettien monen monituista vaihtoehtoa. Jännitystä – todellakin.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 173 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...