Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Underworldin lähtökohta on todella erikoinen. Alamaailman valtias Haades etsii itselleen seuraajaa, ja mikäpä olisi ”loogisempi” tapa löytää sellainen, kuin järjestää nälkäpelihenkinen kamppailu, jossa voi olla vain yksi voittaja. Kilpailijoiden yllätykseksi tässä on kuitenkin koukku. Alamaailma ei nimittäin ole niinkään kuoleman kuin elämän valtakunta: eläähän suurin osa maapallon lajeista itse asiassa maaperässä. Kun kilpailijat kutistetaan mikroskooppisen pieniksi, niin yhtäkkiä tieto siitä, miten tämä mikrobiologinen maailma toimii muuttuukin triviatiedosta aivan elintärkeäksi.
Aivan. Mathieu Burniatin sarjakuva on kaiken jännityksen alla opettavainen sarjakuva maaperäekologiasta ja sen tärkeydestä. Esimerkiksi maaperän bakteerien rooli typen kierrossa on sellainen yksityiskohta. jonka parissa silmät aikanaan lasittuivat koulussa. Burniatin käsittelyssä asia konkretisoituu ihan eri tavalla, kun lukija viedään maailmaan, joka voittaa mielikuvituksellisuudessaan hulluimmatkin fiktiiviset fantasiamaailmat. Aivan kuten mikromaailmaa käsittelevän Maailman viimeinen eläin -kirjan, Burniatin ydinsanoma tuntuu olevan se, miten meidän ihmisten on vaikea käsittää itsellemme näkymättömien ilmiöiden tärkeyttä, jos niiden mittakaava eroaa olennaisesti siitä, mitä koemme arkielämässämme.
Hullulta kuulostava konsepti toimii, koska tasapaino tieteellisen tiedon ja poskettoman juonen välillä on löydetty täydellisesti. Hahmot tosin ovat aika tavanomainen kokoelma arkkityyppejä, joita löytyy aina tällaisista selviytymiskamppailuista. Löytyy selkeä pahis, pelkuri, sankari ja sitten se tavis, johon lukijan oletetaan samaistuvan. Mehevin hahmo on ehdottomasti itse Haades, joka on saanut ihmiskunnan törttöilystä tarpeekseen ja käyttää kilpailua lähinnä sadistisena keinona huvittaa itseään (tehomaatalous on maaperälle pahasta, se käy kyllä tässä tarinassa hyvin selväksi). Juoni ei tältä osin pääse yllättämään, kilpailun voittajan arvaa kyllä heti. Se mihin tarina itsessään päätyy sen sijaan yllättää, loppu tulee niin puskan takaa että lopputulokselle ei voi muuta kuin nauraa.
Underworld kuuluu niiden sarjakuvien joukkoon, jotka osoittavat, että tieteen popularisointi voi olla myös graafisesti hyvin kunnianhimoista. Ranskassa tämä toki ei ole harvinaista. Tuskin missään muussa maassa julkaistaan yhtä paljon journalistista ja tietokirjallista sarjakuvaa. Burniatin varmaotteinen kädenjälki joka tapauksessa vakuuttaa. Sympaattinen ja humoristinen tyyli yhdistettynä tylyyn selviytymiskamppailuun toimii aina.
Underworld on kaikkinensa aika yllättävä tapaus. Olipa kerran elämä yhdistettynä Squid Gameen, enpä olisi arvannut kaipaavaani tällaista teosta elämääni, mutta tässä sitä ollaan. Harmi, että englanninkielinen versio on olemassa vain e-kirjana, mielelläni olisin ostanut tämän oman hyllyyn. Suosittelen, Underworld on harvinaisen onnistunut yhdistelmä tiedettä ja viihdettä.
