Vesa Sisättö: Unohtunut avain joka upotti Titanicin + muita historian mokia

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Unohtunut avain joka upotti Titanicin + muita historian mokia sisältää joukon historiallisia tapahtumia, joissa kaikki ei mennyt niin kuin suunniteltiin tai ei oltu ajateltu loppuun asti, että mitä tuli tehdyksi. Vanhimmat tapaukset ovat ajalta ennen ajanlaskun alkua ja viimeiset tästä ihan 2000-luvulta. Sotahistoriaa on mukana paljon, mutta myös sellaisia hivenen arkipäiväisempiä tapahtumia, kuten kanien vienti Australiaan ja Coca-Colan reseptin vaihto. Yhteensä mukana on 55 pienempää tai suurempaa mokaa.

Tämä oli todella kiinnostava kirja, ja lukiessani mietin vaihtoehtoja sille, mitä muuta olisi voinut tapahtua. Maailmanhistoria voisi näyttää ihan muulta, jos olisi toimittu eri tavalla. Ihminen on kuitenkin erehtyväinen ja aina virheistä ei opita. Osa kuitenkin oli sellaisia tapauksia, jotka toisesta näkökulmasta katsottuna eivät välttämättä olleetkaan kovin suuria mokia (esimerkiksi Kolumbuksen Aasian sijasta löytämä Amerikka).

Alennuskoodilla Kirjavinkit30 saat 30 päivän ilmaisen kokeilun!

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *