Leena Lehtolainen: Valapatto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Latinisti, puoleksi italialainen. Liivijengit, joille ihmishenki on halpaa. Kouluiältä asti periytynyt kaveruus. Luonnon keskellä kasvanut nuori Aino. Kissat, koirat, susi. Latinan kieli, italian kieli. Järvi, nippusiteet, hukuttamisyritys. – Siinä ainekset Lehtolaisen uusimpaan kirjaan, joka ei muuten kuulu Maria Kallio -sarjaan, vaikka etulehdellä niin väitetäänkin. Näistä rakennuspuista kirjailija onnistuu luomaan ammattitaitoisen jännitysromaanin, vaikka se ei nyt ihan tekijänsä parhaimmistoa olekaan.

Jostain syystä minulle tuli tästä romaanista kovasti mieleen Hilja Ilveskero -sarja; luultavasti siksi, että sekä Aino että Hilja olivat jonkinlaisia selviytyjiä olosuhteissa kuin olosuhteissa. Lisäksi nämä nimet, jotka kuvaavat luontoa ja sen villejä eläimiä: Ilveskero ja Tomasin sukunimi Lupo, joka tarkoittaa sutta. Myös tällainen ylenpalttinen seikkailu ja ammattirikollisten kynsistä selviäminen viittaavat minusta Ilveskeroon päin, eikä se ole minusta pelkästään hyvä asia, kun en Ilveskero-kirjoista pitänyt ollenkaan; kun olin lukenut vähän matkaa ensimmäistä, en oikein tiennyt, että onko tämä vakavasti otettava vai vitsi vai parodia vai mitä.

Kuitenkin Valapatto – mikä hurmaavan vanhahtava nimi muuten, täytyi katsoa netistä sen merkitys – oli huomattavan jännittävä kirja, ja totuuden avautuminen vähä vähältä tuntui lukijasta karmealta, joten ei Lehtolaisen taito minnekään ole kadonnut. – Kuitenkin minusta kirjailijan paras tuotanto osui 1990- ja 2000-lukujen vaihteeseen, jolloin ilmestyivät varhaiset Maria Kallio -dekkarit sekä romaani Tappava säde. Ja jotenkin näitä muista romaaneja lukiessa tulee aina ikävä juuri Maria Kalliota, sen verran kestävän hahmon kirjailija onnistui hänessä luomaan.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...