Leena Lehtolainen: Jälkikaiku

Jälkikaiku

Osta kirja itsellesi

Kylläpä oli tämän uuden Maria Kallio -romaanin alku kuin suoraan David Lynchin elokuvasta: pihalta löytyy ihmisen korva. Ei tällä kertaa ruohonleikkuussa, vaan nyt yksi Marian rakastetuista kissoista kantaa sen hyvänä saaliina lumihangesta sisään emännälleen syntymäpäivälahjaksi. Korvatutkimuksen aikana tapahtuu kuitenkin murha, kuinkas muuten: kuolleena löydetään tällä kertaa nuori maahanmuuttajatyttö, joka osoittautuu transsukupuoliseksi. Samirasta oli tulossa Sami, mutta kehitys jäi kesken nuoren elämän päättyessä väkivaltaisesti.

Romaanin rikostutkintaosuus kulkee melko tuttuja polkuja, mutta niistähän me dekkarinystävät jollain tavalla pidämmekin ja niitä odotamme. Espoon Kilon poliisissa työtoverit ovat myös jokseenkin samat kuin aina ennen: Koivu, Puupponen, Ström Junior sekä tositv-kilpailun voittanut komea Kristo Pohjola. Tällä kertaa meille esitellään myös Johanna Al-Sharif, jota en ennestään muista – mikä voi johtua ihan omasta muististani – ja joka on naimisissa yliopistolla työskentelevän arabin kanssa, mistä tutkimuksen edetessä onkin huomattavaa hyötyä. Rikoksen ympärillä parveilee myös kirjava joukko Samin ystäviä sekä heidän vanhempiaan, joista muutamaa aletaankin jossain vaiheessa jo epäillä murhaajiksi. Kaiken kaikkiaan kirjan henkilögalleria on runsas, ehkä vähän liiankin runsas, mutta toisaalta mukana on hyvinkin mielenkiintoisia ja uskottavan ristiriitaisia tyyppejä. Ainoa kaarti, jota ristiriidat eivät edelleenkään vaivaa, on Marian oma perhe: lapset aikuistuvat, mutta ovat kovin kiiltokuvamaisia hienoine harrastuksineen ja erinomaisine mielipiteineen, ja aviomies Antti kokkaa Marialle ja ymmärtää häntä joka käänteessä eikä tunnu ollenkaan muistavan oman uransa kehitystä ja sen vaatimaa työtä, kuten hän on enimmäkseen tehnyt  läpi sarjan. Entäpä jos Antti uhkailisi erolla nuoremman naisen takia, Iida olisi huumeidenkäyttäjä ja Taneli intomielinen perussuomalainen? Sitä sopii miettiä, mutta toisaalta likaisten rikosten maailma vaatinee vastapainokseen jotain vähän idyllisempääkin.

Onhan tämä kirja kuitenkin kokonaisuutena aivan jännittävä, ja luulisin, että Marialla on paljon uskollisia lukijoita. Eikä ihme. Pienistä puutteistaan ja jonkinmoisen tiivistyksen tarpeesta huolimatta Jälkikaiku on erinomaista rikosviihdettä, ei liian väkivaltaista ja sadismilla mässäilevää, mutta sopivasti menevää ja vauhdikasta. Lukekaa vain, te kotimaisen ja muunkin rikoskirjallisuuden ystävät, ja luultavasti luettekin ihan ilman minun suosituksiani.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Kyllä täytyy valitettavasti sanoa, että uusin Leena Lehtolaisen teos ainakaan minulta ei saa juurikaan pisteitä. Harvinaisen sotkuista/ sekavaa mielestäni koko kirja.
    Olen lukenut kaikki L.Lehtolaisen teokset, mutta nyt, no ei toisteta. Pidetään peukkuja, että kirjailija löytää taas itsensä.

    Missä on oikea ”kenttä”, millä voi kysellä, arvostella ja ehkä saada vinkkejä yms. t. allekirjoittanut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...