Valhe & viettelys : tarinoita pettämisestä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Valhe ja viettelys ovat aiheita, joista syntyy herkullisia tarinoita. Kahdeksan tunnettua kirjailijaa ovat kukin kertoneet mielenkiintoisen tarinan. Ne ovat toinen toistaan erilaisempia ja niin uskottavasti kerrottu, että ainakin minä menin ihan helppoon. En kerro mitä, mutta oli jotain ihan tarkistettava googlen kautta ja mitä sain, niin nauraa – itselleni!

Valheita ja viettelyksiä, tarinoita pettämisestä on monenlaisia ja se on tämän kirjan jippo. Se ei toista itseään, vaan tuo niin uusia näkökulmia, että sitä oikein ensin hämmästyy, sitten ilahtuu!

Tämä kirja on minusta loistava jo senkin takia, että siinä on mahdollisuus saada oivalliset näytteet kahdeksalta kirjailijalta. Jos tykästyy johonkin tarinaan, niin voi sitten hakea käsiinsä kirjailijan muitakin tuotoksia.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...