Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Albania. Suljettu maa. Hoxha, se Enver-setä. Lapsuus ja nuoruus. 1980-luku. Vapautuminen. 1990-luku.
Vapaa – kirjoittanut paikan päällä elänyt kaiken henkilökohtaisesti kokenut Lea Ypi, s. 1979, politiikan teorian professori London School of Economicsissa. Kiehtova kirja, enemmän kuin pelkkä kurkistus tuohon yksinjääneeseen, takapajuiseen maahan. Olemme oikeasti paikan päällä jokapäiväistä elämää viettämässä perheessä, jonka tausta selviää ajan myötä. Ja mikä yllättävintä, perheen tyttö Lea huomaa lopulta olevansa ainoa kommunisti koko porukassa!
Yliopistotausta niin isällä kuin äidilläkin, mikä ei ole kunniaksi tuossa maassa. Puhumattakaan isän suvun poliittisesta menneisyydestä maan huipulla taikka isoäidin ranskankielestä ja hänen sukunsa menneestä loistosta.
Vanhemmat puhuvat salakielin ja kummallisin termein: muun muassa henkilöhistoria, yliopisto merkitsevät jotain muuta kuin mitä päällepäin näyttäisi.
Eletään avovankilassa niin ettei sitä juuri joka päivä huomaa, kunnes coca-cola-tölkin ja purukumipapereiden, Italian televisio-ohjelmien, turistien myötä silmät hiljalleen avautuvat Hoxhan kuoltua vuonna 1985.
Ristiriidat edessä: länsi houkuttelee vapauteen, mutta myöhemmin estää sinne tulon; oman maan poliittinen ummehdus ryöstäytyy väkivallaksi ja entisen poliittisen eliitin harvainvaltaan, valtion omaisuuden nopeaan uusjakoon. Sisällissota 1997. Pyramidihuijaus köyhdyttää kansan uudelleen.
“Yli puolet kansasta, meidän perheemme muiden mukana, menetti säästönsä.”
Elä siinä perhe-elämää! Leankin perhe on hajonnut aikoja sitten äidin paettua Italiaan, Roomaan vessoja siivoamaan.
Elämä on ihmeellinen, hyvä ettei uskomaton. Samanlainen on Lea Ypin kirja Vapaa, joka päättyy kaiketi hyvin, koska Leasta tulee (marxilaisenkin) politiikan professori yliopistoon Lontoossa, vaikka joutui kotona puolustautumaan isän syytöksiltä filosofian tarpeettomuudesta:
“En minä tiedä marxilaisuudesta mitään. Sen tietysti, että se tuhosi teidän elämänne.”
Mutta toisaalta:
“Minulle liberalismi merkitsee rikottuja lupauksia, solidaarisuuden hävittämistä, oikeutta perittyihin etuoikeuksiin ja sitä, että epäoikeudenmukaisuutta nähdessään käänsi vain katseensa pois.”
Onneksi kirjasta ei tullut filosofista tutkielmaa, jollaiseksi Ypi oli sen aikonut, sen sijaan kirjasta tuli arkielämän moniulotteinen perhekuvaus pikkukaupunkielämästä sosialismissa. Albanian maaseudulla elämä lienee ollut toisenlainen, vielä puutteellisempi ja ankeampi.
Suosittelen kirjaa vahvasti – etenkin opiksi turhan nurkujille.