Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Huokaillen luen Paula Havasteen Pronssitähteä: – Kaunista. Silti kaunista! Miten inhottavista asioista saakin kudottua kokoon rauhoittavan tasapainoisen ja kauniinvaatimattoman romaanin!
Viro on miehitetty eli venäläiset valloittaneet maan, ajaneet saksalaiset verisesti huithiiteen ja alistaneet kansan väkivalloin ikeen alle. Liikkumisvapaus mennyt Saarenmaallakin: saarelainen tarvitsee luvan käydä asioillaan lähikylässä.
Havaste kertoo nuoresta perheestä: Vilja hoitaa tilanlänttiä ja imettää Meelistä, Villem, armas mees, runoilee, anoppi haurastuneena käpsehtii jo muissa maailmoissa. Saadaan lehmästä maito, kanoilta munat, on muutama lammas, porsinut sikakin ja unelmana kunnon karju.
Sitten potkaisee onni, kai se onni on, oikein kunnolla: Villem on muovannut runon, jolla irtoaa mainetta ja kunniaa sekä kunniakirja monine etuineen.
– Haluan esitellä teille runoilija Villem Talvikin, jolle suuri toveri Stalin on myöntänyt kunniakirjan pronssitähdellä. Se on vasta kuudes laatuaan meidän neuvostotasavallassamme, joten osoitamme saavutukselle suosiotamme.
Noin kulttuurisihteeri hehkuttaa Tallinnassa, minne Villem on monen mutkan takaa matkustanut. Moista kunniaa pitää sitten, ja on pakko, juhlia rankasti. Puhdassydäminen maalaismies joutuu kaupunkilaiskerman pilkan ja ivan nuolemaksi moukkamaisine toiveneen sioista ja kanoista.
Onneksi sieltä – jos ei nyt ehjin nahoin eikä ainakaan selvin päin – sentään päästään pois kotiin, jossa Vilja malttamattomana on vartoomassa rakasta sankarimiestään.
Maalaisidylli se kaikesta huolimatta on, tuo koti, perhe, eläimet, elämä, kun vain osaa kantaa salaisuudet omina tietoinaan; eli jos ei kerro liikoja, niin sitten ei kurvaa musta auto pihaan, eikä edessä ole junamatka sinne kylmään Siper…
Kaunista, kaunista, kuten alussa mainitsin. Herkkää. Havasteen kerronta koskettaa sielua sivellen. Maalaistunnelmainen, oikeastaan juuri sellainen kuin mikä runoilija-Villemin unelmana on: “Haluaisin kirjoittaa maalaistunnelmaisen romaanin.”
Onnellistahan elämä, kun vain tajuaa katsella ja tuntea sitä kannolla istuvan lastaan syöttävän Viljan lailla:
“Nyt oli oikeastaan oikein hyvä olla. Villem oli turvallisesti kotona, uusi sianporsas nukkui anopin huoneessa räsymatolla, ja koko kesä oli vielä edessä.”
Hyvä Havaste! Siis jo toinen täystunnelmainen kirja vähällä aikaa Virosta, vastahan luin Õnnepalun ihanan Paratiisin.