Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viime vuonna Paula Havasteelta tuli Laahus, 1500-luvulle nuijasodan vuosiin sijoittuva romaani, jossa kuvattiin Jaakko Ilkan johtamia talonpoikaiskapinoita köyhästä tuvasta kotoisin olevan nuoren naisen näkökulmasta. Havaste kertoi silloin haastattelussa, että tarinan edetessä kävi selväksi, ettei sitä voinut kertoa vain yhdestä näkökulmasta.
Niinpä meillä on nyt Lieka, joka kuvaa samaa konfliktia toiselta kantilta. Sen pääosassa on Risto Jussinpoika, hämäläisen pienen tilan nuorempi poika. Se tarkoittaa rajattuja mahdollisuuksia: esikoispoika perii tilan, joka on liian pieni jaettavaksi. Nuorempi veli pääsee kuitenkin vuodeksi katedraalikouluun ja mikäli isä saa rahat kokoon hevosta varten, hän voi pyrkiä huoviksi. Isällä on tietysti omakin lehmä ojassa: jos talo varustaa huovin eli ratsusotilaan, palkkiona on verovapaus.
Risto pääsee Turkuun, jossa asuu huovina toimiva eno. Enon kasvattina Risto saa kuunteluoppia katedraalikoulun takarivissä – pulpettipaikat on varattu aatelisille ja vauraiden kauppiasperheiden pojille. Oppia yhtä kaikki, ja Risto oppii lukemaan ja kirjoittamaan ja kiinnostuu erityisesti lakiasioista. Hevonen järjestyy, joten Risto pääsee huovikoulutukseen.
Huovit ovat sotilaita, mutta heidän tärkein tehtävänsä on veronkanto. Verot kerättiin siten, että sotilasjoukko kiertää kovistelemassa talonpoikia maksamaan. Huovit saavat palkkansa näistä veroista, mikä osaltaan motivoi joukkoja varmistamaan, että kaikki maksetaan – ja joskus johtaa siihen, että veroja käydään keräämässä hieman tiuhempaan kuin kuningas ja hänen käskynhaltijansa Klaus Fleming ovat kenties tarkoittaneet.
Ei siis ole ihme, että talonpojat alkavat kapinoida raskasta ja väkivaltaista verotusta vastaan. Ilkkaisten isäntä johdattaa talonpojat kapinaan, joka myöhemmin tunnetaan nuijasotana, ja tähän sotaan Ristokin huovina joutuu mukaan. Risto haluaisi ajatella olevansa lain ja järjestyksen puolella, olevansa kunniallinen mies, mutta kun sotatoimiin ja veronkantoon päästään, Risto saa pian huomata, ettei kunnialla ole asian kanssa mitään tekemistä.
Paula Havaste kuvaa jälleen kerran hienosti 1500-lukua. Nuoren miehen taival huoviksi on esitetty täsmällisesti ja uskottavasti, ilman että tuloksena on oppikirjamaisen kuiva kirja. Tarinassa on vetoa, jännitystä ja romantiikkaakin löytyy. Mukana on myös pientä yliluonnollista elementtiä, kuten Laahuksessakin. Lieka on itsenäinen tarina, mutta hyvämuistiset Laahuksen lukijat tunnistavat kirjojen välillä yhtymäkohtia: Lieka kuvaa osin samoja tapahtumia kuin Laahuskin ja Laahuksen päähenkilö Reetta kohdataan kirjassa pariin otteeseen.
Tämä Nuijasota-kaksikko on oiva pari. Jos lukee toisen, kannattaa lukea toinenkin, niin näppärästi nämä esittävät samaa konfliktia eri puolilta ja näyttävät, miten kumpikin osapuoli voi ajatella olevansa oikeuden ja kunnian puolella – ja miten se oikeus ja kunniallisuus molemmin puolin karisee, kun tartutaan miekkoihin ja kirveisiin. Hyvää, viihdyttävää kirjallisuutta ja historialle uskolliset puitteet, siitä on hyvä historiallinen kaunokirjallisuus tehty ja sitä Nuijasota-kaksikko tosiaankin on.
