Bernadette: Varenka

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Varenka on venäläisen legendan pohjalta tehty kuvakirja. Sen päähenkilönä on Varenka-niminen nainen. Hän ei sodasta huolimatta halua lähteä pois kotoaan pakolaiseksi jonnekin muualle, vaikka taistelut lähenevät hänen taloaan koko ajan. Hän majoittaa muutaman ihmisen kotiinsa ja he rukoilevat Jumalaa auttamaan. Ihme pelastaa heidät sotilailta.

Olen itse 1980-luvun lapsia. Tästä kirjasta tulee mieleen oma lapsuus, sillä meillä oli kotona paljon 1970-luvulla julkaistuja kuvakirjoja, joissa oli usein ihan omanlaisensa tyyli. Tässäkin kirjassa on ihanan 70-lukulainen kuvitus ja myös tarina on ihan erilainen kuin nyky-kuvakirjoissa. Nostalgiamielessä tämä oli siis tosi hyvä kokemus, vaikken oikeasti muista, olenko juuri tätä kyseistä kirjaa ikinä ennen nähnytkään – sama tunnelma riittää.

En tosin ole ihan varma, lukisinko omille lapsilleni tällaisia kirjoja, jos itselläni niitä lapsia olisi. En osaa sitäkään kuvitella, uppoaako tämä edes nykylapsiin. Itse kuitenkin tykkäsin tästä tosi paljon, sillä kokonaisuus oli omaan makuuni sopiva ja retrokirjat ovat muutenkin parhaita.

Olen tyytyväinen, että tällaisesta vanhemmastakin kuvakirjasta on otettu uusia painoksia. Monia hyviä vanhoja kirjoja on unohdettu kokonaan ja se on mielestäni sääli. Monet niistä eivät kuitenkaan ole vanhentuneet vuosien varrella ja ne ovat edelleenkin yhtä lukemisen arvoisia kuin aikaisemmin.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *