Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tuomo Jäntin esikoisteos Talven hallava hevonen oli kiehtova kauhukertomus ja kun seuraava kirja Verso löysi tiensä Tähtivaeltajan lyhytlistalle, sekin oli napattava luettavaksi.
Verso on katastrofiromaani. Maailma on kahden katastrofin kourissa: ihmiset versottuvat, alkavat kasvaa ruohoa, oksia ja sammalta, ja toisaalta mystinen Gowiwa-luonnonvoima tuhoaa maailmaa, peittäen kaiken synkkään mustuuteen. Se osa, jota Gowiwa ei vielä ole tuhonnut, on muuten vain ankeaa, kiitos kuivuuden ja kuumuuden, joka tappaa kaiken elävän.
Alis Ismantik saa tehtävän väliaikaishallituksen varantoministeriltä: hänen on matkustettava Kolkamoon, keskukseen, joka hoitaa versottuneita ihmisiä. Näennäisesti hänen tehtävänään on tutkia Kolkamon rahoitusta, mutta ei kestä pitkään ennen kuin käy ilmi, että kyse on laajemmista asioista.
Verso on vaikeaselkoinen kirja, jonka aikajärjestys on rikkonainen, luvut valottavat tapahtumia sekalaisessa järjestyksessä ja eri näkökulmista. Mysteerit aukeavat pikkuhiljaa, sen verran rauhallisesti, etten ihmettele, jos jotakuta turhauttaa.
Verson maailma tuo mieleen Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian. Tämänkin kirjan tunnelmassa on jotain samanlaista vinksahtaneisuutta. Epämääräisen ja kummallisen ystäville Verso on mainiota luettavaa ja ymmärrän hyvin, miksi se on Tähtivaeltajan listalle päässyt. Samalla on helppo ymmärtää, miksei se kaikkia miellytä.
Itse putoan johonkin siihen välimaastoon: kirjassa oli samanaikaisesti jotain kiehtovaa ja jotain turhauttavaa.
