Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema

Vivek Ojin kuolema

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Onko ihminen ylipäätään olemassa, ellei kukaan näe häntä?”, kysyy päähenkilö Vivek tässä mielenkiintoisesti rakentuvassa, koskettavassa tarinassa. Vivekiä itseään on vaikea nähdä, sillä hän piilottaa todellisen itsensä toisten katseilta. Hän ei ole se, jona häntä pidetään. Todellisena Vivekinä hän ei pysty näyttäytymään, koska pelkää tulevansa vanhempiensa ja yhteisön hylkäämäksi. Vain muutamat ystävät ja Vivekin serkku Osita tietävät, mutta hekin salaavat. Erityisesti Vivekin vanhemmilta. Lukijalle Vivek tulee näkyväksi vähitellen ja lähinnä eri kertojien kautta, Vivekin itsensä kertomana vain vihjeenomaisesti. 

Kirjailija ja videotaiteilija Akwaeke Emezi syntyi vuonna 1987 Nigerian Umuahiassa. Syntyjään hän on puoliksi igbo ja puoliksi tamili. Emezi opiskeli New Yorkin yliopistossa kansainvälistä politiikkaa ja voittoa tavoittelemattoman organisaation johtamista. Hänen ensimmäinen romaaninsa Freshwater julkaistiin vuonna 2018. Vivek Ojin kuolema on hänen toinen romaaninsa. Emezi on saanut teoksistaan lukuisa tunnustuksia, palkintoja ja ehdokkuuksia.

Vivekin tarinan Emezi rakentaa hyvin mielenkiintoisesti. Eniten hän antaa olla äänessä kaikkitietävän kertojan, siellä täällä tilaa saavat minä-kertojina Vivek ja Osita. Heidän kappaleensa ovat lyhyitä, intensiivisiä ja intiimejä. Niistä paljastuu, että Osita ei salaa vain Vivekin todellista minää vaan myös omaa itseään. Hän toteaa, että tietää kaiken, mitä Kavita-äiti haluaisi kuulla. Jos hän kertoisi, Kavitasta tuntuisi kuin kuorma-auto murskaisi hänet alleen. Siksi hän ei kerro. 

Varsinainen tarina alkaa siitä mihin se päättyy, Vivekin kuolemaan. Kavita-äiti löytää poikansa kuolleena, joku on tuonut Vivekin alastoman ruumiin kodin rappusille. Vivek syntyy samana päivänä kuin isoaiti Ahunna kuolee, molemmilla on jalassa samanlainen meritähden muotoinen kuvio. Onko tämä kuvio enne kuolemasta, voiko kohtaloaan muuttaa, mikä Vivekin kuoleman aiheuttaa ja kuka hän todellisuudessa on? Näitä selvitellään läpi tarinan. 

Vivek Ojin kuolema sisältää tarinaan upotettuna monia isoja teemoja, jotka saavat lukijankin pohtimaan.

Transihmisyys ja sukupuolen monimuotoisuus: millaista on kokea olevansa väärää sukupuolta, olla nainen miehen ja mies naisen ruumissa. Vivekin ystävä Juju sanoo: ”Minusta tuntuu, että olen väärää sukupuolta…”. 

Erilaisuuden hyväksyminen: Miten erilainen yksilö uskaltaa olla, miten erilaisena näyttäytyä, jotta vielä olisi yhteisön hyväksymä. 

Vanhempien ja lasten suhde: Tulisiko lasten kasvaa vanhempiensa toiveiden ja uskomusten mukaisiksi. Vai tulisiko vanhempien suhtautua lapsiinsa kuin Kahil Gibran (Profeetta, 1923): ”Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.”

Uskomukset ja niiden voima: miten paljon todellisuuteen perustumattomat uskomukset vaikuttavat ihmisten elämään? Ei vain Nigeriassa vaan täällä koto-Suomessakin. 

Syyllisyys ja syyllisyyden tunne: kuka loppujen lopuksi on syyllinen ja kenen pitää tuntea syyllisyyttä?

Vivek Ojin kuolema -romaanin taitava rakenne, tarinan teemat, kerronnan kirkas ja upea kieli, loistava suomennos saavat minut sanomaan: tosiaankin suosittelen!

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...