Georges Perec: W eli lapsuudenmuisto

W eli lapsuudenmuisto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Puolanjuutalaisella, lähes koko ikänsä Ranskassa asuneella kirjailijalla Georges Perecillä ei ole lapsuudestaan muistoja, joten luonnollisesti hän kirjoittaa kirjan lapsuudenmuistoistaan. Vuonna 1936 syntynyt Perec menetti isänsä sodassa ja hänen äitinsä katosi Auschwitziin – tämä katoamistrauma heijastuu esimerkiksi Perecin Häviäminen-romaaniin, josta on hävinnyt paitsi kaikki e-kirjaimet (suomennoksessa a-kirjaimet) myös paljon muutakin.

W eli lapsuudenmuisto on kaksisäikeinen romaani. Sen toisena lankana kulkevat Perecin käsitykset lapsuudestaan, toisena taas kaksiosainen fiktiivinen kertomus. Sen ensimmäisessä osassa kertojaa lähestyy salaperäinen henkilö, jolla on tälle tehtävä. Toisessa osassa kerrotaan W:stä, Tulimaahan sijoittuvasta utopiayhteisöstä, jossa urheilu ja olympialiikkeen ihanteet ovat kaiken keskiössä. Teos on tulvillaan sanaleikkejä, alkaen nimestä: double vé viittaa double vie, kaksoiselämään.

Fiktiivisen tarinan kertoja on epämääräinen – hän on syntynyt kesäkuussa vuonna 19.. R:n kylässä, lähellä A:ta, ja on .. vuotta kun hän kohtasi mystisen miehen venetsialaisessa kuppilassa. Kertoja on sotilaskarkuri, joka sai väärennetyt henkilöpaperit ja on sen jälkeen elellyt Gaspard Winkclerin henkilöllisyydellä. Hän kohtaa Otto Apfelstahlin, joka tiedustelee, onko hän koskaan miettinyt, mitä alkuperäiselle Gaspard Winkclerille tapahtui? Käy ilmi, että Gaspard oli kuuromykkä ja kadonnut haaksirikossa Tulimaan lähettyvillä. Voisiko kertoja kenties lähteä etsimään Gaspardia?

Omaa lapsuuttaan pohtiessaan Perec vetäytyy ensin yksinkertaisen tarinan suojiin: hän menetti isänsä neljävuotiaana ja äitinsa kuusivuotiaana, sota-aika meni sisäoppilaitoksisissa ja sen jälkeen isän sisar miehineen adoptoi Perecin.

Tämä historian puuttuminen on rauhoittanut minua pitkään; sen puolueeton viileys, silminnähtävä ilmeisyys ja viattomuus suojelivat minua. Mutta eivätkö ne suojelleet minua juuri omalta tarinaltani, todelliselta, eletyltä tarinaltani, joka luultavasti ei ollut viileä eikä puolueeton, ei silminnähtävän ilmeinen eikä ilmeisen viaton?

Perec käy läpi vähäisiä lapsuusmuistojaan ja lapsuudestaan säilyneitä valokuvia. Ovatko muistot ylipäänsä luotettavia? ”Kaksi ensimmäistä muistoani eivät ole täysin epäuskottavia”, Perec toteaa, vaikka jatkaakin samaan hengenvetoon, että ne ovat varmasti muuttuneet moneen kertaan matkan varrella. Onkin kiinnostavaa, miten Perec täydentää muistikuviaan alaviitteillä, jotka osoittavat niiden monet virheet ja mahdottomuudet.

Fiktiivinen kertomus saa toisessa osassaan aivan erilaisen kierteen, kun tarina siirtyy kuvaamaan W:tä, Tulimaan seutuvilla olevalle saarelle sijoittuvaa urheilu-utopiaa, jossa eletään olympialaisten ihanteiden hengessä. Perec kuvaa monimutkaista erilaisiin yhteisöihin ja arvokisoihin ja yleisurheiluun perustuvaa yhteiskuntajärjestystä. Suomalaisillekin teoksesta löytyy hauska detalji: ensimmäisten voittajien nimet on säilötty pysyvästi urheilijoille annettaviin arvonimiin. Niinpä 110 metrin aitojen korkeimman tason arvokisavoittajat saavat saarella nimekseen Le Kekkonen. Urheilu-utopia saa lopulta todella synkkiä kierroksia, mikä ei juutalaisen Perecin sota-aikaisen taustan huomioiden ole lainkaan yllättävää.

W eli lapsuudenmuisto ei ole mitenkään helppo kirja. Päivi Kosonen on tehnyt suomennoksen kanssa oletettavasti kelpo työtä; ainakin lopputulos on tyystin luettava. Kirjan erilliset tarinanlangat kietoutuvat yhteen, jossain määrin, mutta aika irrallisesta aineksesta kirja silti rakentuu. Kirjana W ei ole Perecin parhaiden teosten veroinen, mutta kirjailijakuvan täydennyksenä ehdottomasti paikallaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...