Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Elizabeth O’Connorin esikoisromaani Whale Fall sijoittuu syrjäiselle Walesin edustan saarelle vuoden 1938 loppupuolella. Mantereella sota kolkuttelee jo ovella, mutta saarella ajan kulku on hitaampaa. Siellä elää 12 perhekuntaa karuissa oloissa ja perinteisessä vuodenkiertoa noudattavassa luontaistaloudessa. Yhteydet mantereelle ovat huonot, ja saarelaiset epäilevät, että mantereella ei edes tiedetä saaren olemassaolosta. Parin viikon välein joku tuo saarelle sanomalehden (jos ei ole huono keli). Posti tulee kerran kuukaudessa (tai harvemmin), ja majakkatornista voi sähköttää (mutta vain hätätapauksissa).
Tarinan päähenkilö on 18-vuotias Manod, oman aikansa kympin tyttö. Hän on älykäs ja kielitaitoinen, saaren pienen nunnakoulun paras oppilas. Monet hänen ikätoverinsa ovat jo lähteneet mantereelle: yksi onnettomaan avioliittoon, toinen sillitehtaaseen töihin, kolmas ilmoittautuakseen armeijaan. Manod ei ole edes harkinnut lähtevänsä, sillä hänen pitää huolehtia kotitöistä ja pikkusiskosta, kun isä pyytää hummereita merellä.
Manod on saarelaisista se, jonka tasainen elämä järkkyy eniten syksyllä 1938. Ensin saaren rantaan ajautuu valas. Se ei ole täysin ennenkuulumatonta, mutta silti se huolestuttaa saarelaisia. Joidenkin mielestä valas on huono enne, toisten mielestä lupaus jostain paremmasta.
Toiseksi saareen rantautuu outo vene ja sen mukana kaksi englantilaista antropologia, Joan ja Edward. Heidän tarkoituksenaan on tallentaa saaren omaperäisenä säilynyttä kulttuuria ja julkaista tuloksia tutkimusartikkeleina ja kirjana. He pyytävät Manodin avustajakseen ja alkavat kerätä havaintoja saarelaisten elämästä välittämättä juurikaan tutkimusetiikasta. Samalla he avaavat Manodille uuden ikkunan tulevaisuuteen: Naisetkin voivat siis opiskella yliopistossa? Tienata oman palkkansa? Naisilla on siis muitakin vaihtoehtoja kuin pakkoavioliitto? Ai tältäkö huulipuna tuntuu?
Jos kirjailija heittää tonttiin niin ison objektin kuin valas, ei lukijakaan voi ohittaa sitä kovin kevyesti. Valas edustaa jotain ikiaikaista ja tuntematonta, pelkästään suuren kokonsa vuoksi vaikeasti saavutettavaa ja kunnioitettavaa, mutta kuitenkin lempeää ja rauhanomaista.
Kirjan nimi Whale Fall viittaa meren pohjaan vajoavaan kuolleen valaan ruhoon, joka tarjoaa ravintoa monille merenpohjan kaloille ja pieneliöille. Samalla tavoin antropologit syövät saaren kuolevaa kulttuuria, välittämättä tutkimuskohteensa tarpeista. Heille tärkeintä on vain itse hyötyä omasta hankkeestaan. Englantilaiset varastavat saarelaisten laulut, leikit ja käsityöt, he vääristelevät perinteitä ja työtapoja ja lopulta vievät myös valaan ruhon omaan käyttöönsä yhtä viskipulloa vastaan.
Toisaalta valas herättää ajatuksia näkymättömien rajojen ylittämisestä. Valas ei kuulu rantahiekalle, Manod ei koe kuuluvansa mantereelle, Joan ja Edward eivät kuulu saarelle. Perinteisten rajojen ylittäminen herättää saarelaisissa syvältä kumpuavaa vastustusta. Muutos pelottaa heitä. Samaan aikaan he ovat tietoisia siitä, että loppu on lähellä. Mantereella oleva virasto tekee saarella jo väestölaskentaa. Muitakin saaria on evakuoitu. Kaikki ihmettelevät, mikseivät he muuta pois. Elämä ei ehkä jatku entisellään kovin pitkään. Tähän viittaavat myös O’Connorin kirjalleen valitsemat R. S. Thomasin alkusanat:
I have looked long at this island.
Trying to understand
my place in it.
Whale Fall on kaunis pieni kirja. Sen tunnelma on melankolinen, mikä sopii hyvin tarinan aiheeseen. Manodin sisäinen taistelu siitä, lähteäkö vai jäädä, välittyy hienosti pienistä eleistä ja lyhyistä kommenteista, alleviivaamatta. Lukija on Manodin ja pienen saaren puolella, kolonialistisia tutkijoita vastaan. Kyse on alkuperäiskulttuurien säilymisestä, kulttuurisesta omimisesta ja etnosentrismistä, jossa vierasta kulttuuria tarkastellaan oman kulttuurin arvojen ja käsitteiden kautta.
Kirja koostuu lyhyistä luvuista, jotka ovat kuin tuokiokuvia tai kohtauksia saarelaisten elämästä. Kerronnan lomassa on otteita Joanin ja Edwardin tallentamasta tutkimusaineistosta ja muistiinpanoista, jotka havainnollistavat hyvin eri näkökulmien eroja. Fragmentaarisuudestaan huolimatta juoni on ehjä. Kirjassa kuvattu saari on kuvitteellinen, mutta sillä on monta todellista esikuvaa.
Whale Fallia ei ole toistaiseksi suomennettu.
