Isän tyttö -kirjan kannessa on kuva tytöstä kukka kädessä, lapsen piirtämiä tähtiä, linnun ääriviivat ja kirjan nimi lapsellisella kaunokirjoituksella kirjoitettuna.

Petra Bühler: Isän tyttö

Ajattelin kirjailijan nimen perusteella tämän olevan käännösromaani, vaan eipä ollutkaan. Esikoiskirjailija Petra Bühler on kotoisin Haminasta, joten otin heti haltuun koko tarinan, niin kuin se olisi ollut omani. Isän tyttö on perheromaani. Sellaiset ovat aina kiinnostavia, sillä jokainen on elänyt perheessä, jossa on vanhemmat. Oma lapsuus ja ... Lue koko vinkki »
Puhdas-kirjan kannessa on aaltoileva sinivalkoinen kuvio, joka tuo mieleen sinikaakeliseen uima-altaaseen veden pintaan piirtyvän ihmisen varjon.

Alia Trabucco Zerán: Puhdas

Puhdas on kotiapulaisen tarina. Sen kertoo Estela García, etelächileläinen köyhistä oloista Santiagoon varakkaan perheen kotiapulaiseksi lähtenyt nainen. Hän puhuu vangitsijoilleen, joiden arvelee kuuntelevan tai nauhoittavan puhetta näkymättömissä. Miksi kotiapulainen on vangittuna? Syy selviää jo toisella sivulla: tyttö kuolee. Estela on kertojan... Lue koko vinkki »
Yökoulun kannessa on kuvattuna lasinsirpaleita, joista heijastuu ihmisen kasvot.

Karl Ove Knausgård: Yökoulu

1980-luvun puolivälissä parikymppinen Kristian muutti Lontooseen valokuvausopintojensa perässä. Aika pian hän katkoi kaikki yhteydet kotiväkeensä Norjassa ja kehittyi kuin taikaiskusta yhä taitavammaksi kuvaajaksi. Toisaalla tapaamme Kristianin uudelleen maailmankuuluna taidevalokuvaajana neljännesvuosisataa myöhemmin. Menneisyyden haamut palaavat ... Lue koko vinkki »
Luulosairas palkkamurhaaja -kirjan kannessa on kuva ihmisen päästä ilman ihoa ja lihaksia. Aivot ovat näkyvillä. Silmän paikalla on revolveri, hampaat rakentuvat pillereistä, leuassa on piippu ja kaulalla lääkeruiskuja.

Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Luulosairas palkkamurhaaja

Elämää on jäljellä vain päivän verran, säästyttyäni viisitoistatuhatta päivää kuolemalta minulla on enää yksi päivä jäljellä. Enintään kaksi. On aivan selvää, että kuolen jo tämän päivän kuluessa. Ellen sitten huomenna. Kirjan päähenkilö on nimensä mukaisesti palkkamurhaaja, joka on luvannut ottaa Eduardo Blaistenin hengiltä. Palkkio on maksett... Lue koko vinkki »
Paul Königsbergin kyky rakastaa -kirjan kannessa on sinisellä pohjalla valkoinen ympyrä. Ympyrässä näkyy oranssilla kuvio, josta erottuu vähän yli puolet knallipäisen miehen naamasta. Kannessa on myös kuva isosta sillasta, parit silmälasit ja jotain kaavioita.

Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Königsbergin kyky rakastaa

Paul Königsberg on tunnollinen poikamies, joka asuu New Yorkissa ja työskentelee Gold & Kupfer LLC:n konttorissa arkistoimassa dokumentteja. Hän on työssään erinomainen, mistä todistavat vuosikymmenten varrella kertyneet kymmenet kuukauden työntekijä -tunnustukset. Königsberg on myös rutiiniensa vanki: hänen elämänsä kulkee tiukkoja raiteita, v... Lue koko vinkki »
Kaikki Saharasta -kirjan kannessa on isot silmät, jotka katsovat kohti lukijaa. Kannessa on myös koristeellisia kiviä. Silmien alta on revitty kaistale pois, siinä missä suu olisi.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kaikki Saharasta

Viisitoistavuotiaan Saharan elämä on muuttunut. Paras ystävä Tio muutti pois ja siinä sivussa ystävysten välit kärsivät pahan kolauksen, kun Saharan yritys lähentyä tuli torjutuksi. Sahara on kasvanut ilman isää, mutta nyt äidillä on poikaystävä, jonka kanssa asiat ovat menossa vakaviksi, joten elämässä on luvassa muutoksia. Mitä viisitoistavuot... Lue koko vinkki »
Rouva Dallowayn keltaisessa kannessa on koristeellinen VW-monogrammi.

Virginia Woolf: Rouva Dalloway

Rouva Dalloway on Virginia Woolfin klassikkoteos sadan vuoden takaa. Vuonna 1925 ilmestynyt modernin romaanin merkkiteos juoksee tajunnanvirtana kesäkuista päivää Lontoossa. Ensisijaisena näkökulmahenkilönä on tietysti rouva Clarissa Dalloway, seurapiireissä liikkuva nainen, joka on järjestämässä kutsuja samalle illalle. Näkökulma karkailee kuitenk... Lue koko vinkki »
Kaikki rakastavaiset yössä -kirjan kannessa on kirjan nimi ohuin, hieman neonvaloja muistuttavin kirjaimin. Tummassa taustassa on vähän valopilkkuja.

Mieko Kawakami: Kaikki rakastavaiset yössä

Tammen Keltaiseen kirjastoon on saatu uusi japanilaisnimi Mieko Kawakamin myötä. Uudet japanilaisten romaanien suomennokset tuntuvat kallistuvan joko leppoisaan viihdekirjallisuuteen tai sitten naisten elämää nyky-Japanissa kuvaaviin teoksiin. Kaikki rakastavaiset yössä kallistuu tähän jälkimmäiseen lokeroon, eikä varsinaisesti ole mikään hyvän mie... Lue koko vinkki »
Kun aurinko kuoli -kirjan turkoosissa kannessa on Chen Yun taideteos Untitled 2003, Series no. 19, jossa on kolmen vierekkäin olevan kiinalaismiehen kasvot. Kahdella miehistä on silmät kiinni, kolmas venyttää sormellaan toista silmäänsä raolleen.

Yan Lianke: Kun aurinko kuoli

Eräänä päivänä kiinalaisessa pikkukaupungissa jossain keskellä Kiinaa väki alkaa kävellä unissaan. Eletään kiireistä sadonkorjuuaikaa ja monet unissakävelijät puurtavat sadonkorjuun parissa, mutta jotkut toteuttavat salaisia intohimojaan, ja jotkut yksinkertaisesti heittävät henkensä vaikka hukkumalla ojaan. Kirjan päähenkilö Li Niannian valvoo ... Lue koko vinkki »
Seinä-romaanin kannessa on maalaus terävistä vuorenhuipuista ja niiden alla olevasta metsästä. Valkoisella taivaalla on punainen ympyrä.

Marlen Haushofer: Seinä

Seinän pääosassa on nainen, joka kirjoittaa muistiin menneitä tapahtumia. On oletettavasti viides marraskuuta, olkoonkin, että nainen sanoo hukanneensa viime talvena muutamia päiviä. Hän on aivan yksin ja arvelee, ettei hänen muistiinpanojaan koskaan löydetä. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Rüttlingerit kutsuivat naisen metsästysmajalleen. Hugo Rü... Lue koko vinkki »
Sylvian kannessa on posterisoitu kuva Sylviasta.

Minna Rytisalo: Sylvia

Sylvia kertoo naisesta, joka tuli Suomeen Alankomaista. Sylvia Petronella Antoinette van der Moer ajautui Lappiin vuonna 1949 ja työskenteli siellä muun muassa kokkina. Vaikka hän ei ollut loppujen lopuksi Lapissa kauaakaan, niin hän kuitenkin rakastui Lappiin. Hänet muistetaan siellä edelleen Petronellana. Minna Rytisalo kuljettaa Sylviaa paika... Lue koko vinkki »
Lola ylösalaisin -kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva nuoresta naisesta tiellä, taustalaan rakennus, jossa lukee "Biltvätt Autonpesu".

Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin

Monika Fageholm on yksi niistä kirjailijoista, jotka ovat pyörineet pitkään lukututkallani, mutta joiden tuotantoon en syystä tai toisesta ole aiemmin tullut tarttuneeksi. Syksyn 2025 Finlandia-palkinto sai minut viimein aktivoitumaan: nyt lähikirjastosta mikä tahansa Fagerholmin kirja kouraan! Ensikosketuksekseni tuli Lola ylösalaisin. Ei tarvinnu... Lue koko vinkki »
17. kesäkuuta -kirjan sinisessä kannessa on yläreunassa nuori poika soutamassa soutuveneellä. Järven vesi muuttuu tähtitaivaaksi kannen alareunan metsänreunalle.

Alex Schulman: 17. kesäkuuta

Vidar on opettaja, pidetty sellainen, mutta eräänä päivänä tapahtuu jotain... Kaksi poikaa tappelevat koulun käytävällä ja Vidar menee hätiin, tarttuu toista poikaa hihasta ja sitten unohtaa kaiken! Pian käy ilmi, että pojan isä on tehnyt ilmoituksen pahoinpitelystä ja Vidar irtisanotaan. Vidar ei millään ymmärrä, miksi hän olisi pahoinpidellyt. ... Lue koko vinkki »
Viimeinen pari uunista ulos -kirjan kannessa on kahtia revitty vanha mustavalkoinen hääkuva.

Mia Franck: Viimeinen pari uunista ulos

”Uskottomuus on niin kutsutusti pätevä syy avioeroon, jos toinen huutaa että toinen on ollut jonkun toisen kanssa, laki tulee vastaan ja päästää heidät vapaiksi, sillä monogamia on ilmeisesti tärkeämpää kuin mikään muu”, pohtii Henrik, toinen tämän kirjan päähenkilöistä. Hän on ollut jo pitkälti toistakymmentä vuotta naimisissa Liselottin eli Lizin... Lue koko vinkki »
Pitsihuntuun kuiskattu -kirjan kannessa harmaaseen mekkoon, valkoiseen essuun ja sairaanhoitajan hihanauhaan pukeutunut nainen kävelee hiekkatiellä. Taustalla näkyy järvi ja keltainen puutalo.

Mari Renko: Pitsihuntuun kuiskattu

Mari Renko sai kirjailijanuralleen lentävän lähdön: harva esikoiskirjailija julkaisee heti kolmea teosta vuoden sisään. Helmisormus kirjekuoressa aloitti Nurmekseen sijoittuvan Ikoset-sarjan, jonka jokaisessa osassa perehdytään yhteen Ikosen perheen sisaruksista. Nyt vuorossa on hurmurilääkäri Kaarlo, joka tunnetaan levottomana ja sitoutumiskamm... Lue koko vinkki »
Rantahotelli Merituulen kannessa on ikkuna, josta on näkymä rannalle. Rannalla kävelee valkoasuinen nainen.

Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli

Sophie selvittelee perintöään. Hän haluaa myydä lapsuudenkotinsa ja palata kotiin Berliiniin omaan elämäänsä. Lapsuudenkoti on rapistunut talo, vanha rantahotelli, ja kaipaa kunnostusta. Idea: etsiä vapaaehtoisia työhön asuntoa ja ruokaa vastaan. Kunhan osaavat korjata taloa oikeasti. Kolme ilmoittautuu: juhlamekkoinen nainen, maalari, joka maal... Lue koko vinkki »
Villien unelmien viinitarhan kannessa on nainen viiniviljelmien äärellä ilta-auringon paisteessa.

Caroline Säfstrand: Villien unelmien viinitarha

Caroline Säfstrandin hyvän mielen romaani Villien unelmien viinitarha on eloisa kudelma, jonka henkilöhahmot ovat kerrassaan mainioita. Erica ei mahdu itseensä eikä varsinkaan entisenlaiseen elämäänsä. Hänen on päästävä pois, johonkin, missä saa miettiä yksikseen. Tämä on todella hienovaraisesti kirjoitettu kuvaus suuresta menetyksestä, jota luk... Lue koko vinkki »
Ester, teurastajan maksamakkaran värisessä kannessa on alhaalla kirjan ja kirjailijan nimi.

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

Mariia Niskavaaran esikoisteosta kuvailtiin kustantamon (luonnollisesti Kosmos, tämä on jotenkin sellainen kirja) katalogissa kiinnostavalla tavalla, joten pitihän siihen tarttua. Maksamakkaran värisessä kannessa on vain kirjan ja kirjailijan nimet, mutta jo nimi Ester, teurastaja on omiaan herättämään mielenkiintoa. Kirja tapahtuu pienellä paik... Lue koko vinkki »
Meren tyttären salaisuus -kirjan kannessa nainen nojailee kaiteeseen meren äärellä. Taustalla näkyy majakka. Kannen reunoja kiertävät osterit.

Caroline Säfstrand: Meren tyttären salaisuus

Inez ei ole kirjoittanut mitään viiteentoista vuoteen, vaikka hän on menestyskirjailija. Hän elelee yksikseen piittaamatta naapureiden toistuvista kahvikutsuista. Mutta nyt kirjahyllyssä on sininen kansio, johon kuolinsiivousta tekemään tullut keikkasiivooja ei missään tapauksessa saa kajota. Caroline Säfstrandin Meren tyttären salaisuus ei kerr... Lue koko vinkki »
Pakolaisen kannessa on sumea, mustetahramainen ihmishahmo.

Suvi Ratinen: Pakolainen

Suomalaissyntyinen, Virossa ja Englannissa asunut kirjailija Aino Kallas, entinen kosmopoliitti, entinen juhlittu kaunotar ja kiihkeästi rakastanut ja rakastettu nainen, on toisen maailmansodan melskeiden jälkeen joutunut pakenemaan Ruotsiin tyttärensä Virven ja tämän lasten kanssa. Hän menettää paitsi kaksi kotimaataan myös kaksi lapsistaan; Laine... Lue koko vinkki »