Tällainen tunne -kirjan kannessa on vaaleanpunasävyinen piiros nuoresta naisesta, jonka kasvoista erottuu vain suu. Muuten kasvot ovat tyhjät.

Satu Erra: Tällainen tunne

Pari runokirjaa kirjoittaneen Satu Erran ensimmäinen nuortenromaani kertoo takakannen mukaan halusta, tunteista ja yhteiskuntaluokasta. Sen pääosassa on Emma, joka on muuttanut pohjoisesta Helsinkiin päästäkseen taidelukioon. Emmalla on solukämppä Kontulassa, niukasti rahaa, ystäviä ja ihastuksen kohteena upeanenäinen Joel. Emma on solahtanut os... Lue koko vinkki »
Päähenkilö-romaanin kannessa on Emma Ainalan maalaus, jossa on vihertäviä ihmisten kasvoja ja käsiä sekä kimalteleva valkoinen kyyhkynen.

Johannes Ekholm: Päähenkilö

Elokuvaohjaajan urasta haaveileva Hanna ei ole vielä varsinaisesti päässyt urallaan alkuun. Nytkin hän on tuuraamassa keskusteluohjelmassa, jossa vieraat kertovat tarinansa kaikelle kansalle. Vieraiksi tulevat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita. Kuvausten pitäisi olla helppo homma, mutta sähkök... Lue koko vinkki »
Tunneseksi-kirjan kannessa on vaaleanpunaisella silkkikankaalla kaksi toisiinsa kietoutunutta kättä.

Susanna Syld: Tunneseksi : Löydä yhteys aitoon nautintoon

”Tunneseksi on emotionaalisen yhteyden syvin ydin, sen valtava voima ja silti jotain, mihin emme koskaan pääse suorittamalla, pakottamalla tai ostamalla”, kirjoittaa seksuaali- ja pariterapeutti Susanna Syld kirjassaan, joka vie lukijansa tielle kohti aitoja kohtaamisia seksuaalisuuden parissa. Kirja on suunnattu pariskunnille, mutta seksuaalisuude... Lue koko vinkki »
Epäonnistumisia

Varpu Hintsanen: Epäonnistumisia

Epäonnistumisia on hyvä kirja, vaikka onkin luokiteltu elämäntaito-oppaisiin. Olen aina vastustanut sitä, että lukisin kirjoista, miten minun tulisi elää, kun on olevinaan niin vahva tunne siitä, että tiedän kyllä itse. Vaan tartuinpa tähän kirjaan, koska kuuntelin aikoinaan Varpu Hintsasen kirjan Valo joka ei kadonnutkaan. Siitä ei ole vinkkiä tää... Lue koko vinkki »
Järki ja tunteet

Jane Austen: Järki ja tunteet

Jane Austenin esikoisteos Järki ja tunteet ilmestyi alunperin vuonna 1811 anonyymisti, tekijänään vain A lady. Suomeksi teos ilmestyi alunperin vuonna 1952 Aune Brotheruksen suomennoksena WSOY:n kustantamana ja nyt siitä on saatu uusi suomennos Kersti Juvan tekemänä ja Teoksen kustantamana. Järki ja tunteet alkoi jotenkin vähän sekavasti ja hita... Lue koko vinkki »
Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe

JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe

Opiskelijamaailmaan sijoittuvassa sarjakuvassa tartutaan hetkeen, katsotaan normaalimaailman arkisia tapahtumia uusista kulmista. Milloin pitää hyvästellä huoleton opiskelijaelämä ja tulla aikuiseksi? Onko pakko, jos ei halua? Miten etsiä paikkansa maailmassa? Tämä on yhdistelmä ihmissuhdesarjakuvaa, parodiaa sekä populaarikulttuuriin liittyviä vii... Lue koko vinkki »