Atte Koskinen ja vakavasti otettu ilo

Mikko – 2.2.2023

Atte Koskisen runokokoelma Silmittömyys ilmestyi syyskuussa 2022 ja oli loppuvuoden runohelmiä. Fragmentaarinen runokokoelma käsittelee iloa ja rakkautta raikkaalla, iloisella tavalla. Tähän runokokoelmaan kannattaa tutustua.

Haastattelin Atte Koskista sähköpostitse tammi-helmikuussa 2023.

Silmittömyys
Atte Koskinen
Kuva: Veikko Somerpuro / WSOY

Onnittelut kokoelman julkisaamisesta ovat paikallaan. Millaisen prosessin kautta kokoelma päätyi kansiin ja julkaistuksi? Milloin aloitit kokoelman työstämisen?

Kiitos! Aloin työstämään Silmittömyyttä varsin pian edellisen teokseni, runovihkon Aamuun nousevat (Esterin Kirja 2020) jälkeen. Aamuun nousevien ansiosta WSOY:ltä otettiin minuun aikanaan yhteyttä ja udeltiin, olisiko minulla uutta materiaalia työn alla. Tätä kautta Silmittömyys päätyi kansiin.

Kirjoitin Silmittömyyttä siis noin kaksi ja puoli vuotta, mutta koska teos on eräänlaista jatkokehittelyä Aamuun nousevien – jota pituudestaan huolimatta (9 sivua) työstin useamman vuoden – pohjalta, miellän kokonaiskirjoitusajan pidemmäksi.

Mikä tämän kokoelman tekemisessä oli helppoa, mikä vaikeaa?

En usko teoksen yhdenkään puolen tai piirteen olleen helppo. Kirjoitusvaiheista helpoin on alku, kun voi kirjoittaa vapaasti; tämän jälkeen kaikki muuttuu hankalammaksi. Olen huomannut olevani varsin rakennetietoinen kirjoittaja, ja pyrin siihen että teoksen rakenne ja muoto paitsi toimivat myös ilmaisevat.

Lähestyn tekstiä usein kuin sävellystä. Tämän hyvä puoli on se, että tekstistä tulee yleensä kompositionaalisesti eheä (eheys ei tietenkään ole mikään ehto onnistuneelle teokselle, mutta omassa kirjoittamisessani tykkään sitä tavoitella). Huono puoli (tai ainakin vaivalloinen) on se, että kirjoittaminen on todella hidasta, sillä yhden kohdan muuttaminen saattaa muuttaa riitasointuiseksi laajankin osan teoksesta.

Edustat runouden aforistisempaa laitaa. Miten olet päätynyt tällaiseen varsin vähäeleiseen ilmaisuun? Oletko luonnostasi minimalisti, vai oliko se vain tähän yhteyteen sopiva ilmaisumuoto?

Runoudessani koen kyllä olevani luonnostani minimalisti, jos sellaista sanaa tahtoo tässä yhteydessä käyttää. Kielessä tiiviys viehättää, ja sen aikaansaama intensiivisyys. Olen säkeeseen tai säkeistöön yleensä sitä tyytyväisempi mitä enemmän saan sen merkitsemään, niin semanttisesti kuin myös kielen materiaalisten piirteiden, kuten rytmin ja sointuvuuden tasolla.

Silmittömyydessä tällainen säetasolla tiivis mutta kokonaisuuden tasolla väljä muoto oli myös yritys lähestyä ajatuksia etäisyydestä ja tilallisuudesta teoksen rakenteen kautta.

Kokoelmasi herätti lämpimiä tunteita. Elän tällä hetkellä omassa elämässäni hyvin rakkaudellista vaihetta ja tässä tilanteessa Silmittömyys puhutteli. Lukemissani arvioissakin on kiitelty runojen iloista suhtautumista maailmaan. Miksi päädyit tällaiseen varsin vilpittömään tunneskaalaan runoissasi? Tuntuu, että ihmisten välisiä suhteita herkästi problematisoidaan, eikä käsitellä ilon kautta.

Mielestäni ilo ansaitsee tulla otetuksi tosissaan. Ilo on vakava aihe. Se on tärkeä, valloittava tunne, joka harmillisen usein lakaistaan syrjään vain koska sitä ei nähdä yhtä “syvällisenä” kuin surua tai muita negatiivisia tunteita. Ikään kuin ilossa ei olisi kerroksia ja merkityksellisyyttä vain koska se on positiivinen tunne.

Silmittömyydessä pyrin suhtautumaan iloon vakavasti, osoittamaan että ilo on muutakin kuin kevyttä ja harmitonta pirskahtelua – että voimakkaimmillaan se voi olla repivää ja ehdotonta.

Silmittömyys on julkaistu myös äänikirjana. Millaisia ajatuksia äänikirjajulkaisu kirjoittajassa herättää? Mikä on oma suhteesi runouteen lausuttuna ja kirjoitettuna? Esitätkö itse mielelläsi runojasi lausuttuina?

Silmittömyyden äänikirjaversiosta sanon ainoastaan, että lopputulos oli minulle yllätys, enkä koe sen vastaavan sitä, mitä itse teoksella hain takaa. Suhteeni äänikirjoihin on ylipäätään vähän vaikea, mutta en ala avaamaan sitä tässä sen syvemmin.

On paljon runoutta, joka soveltuu parhaiten lausutuksi ja kuunnelluksi, ja on paljon runoutta, joka soveltuu parhaiten kirjoitetuksi ja luetuksi. On myös runoutta, joka toimii hyvin molemmissa muodoissa. Kaikki runous ei kuitenkaan ongelmitta selviä näiden rajojen yli, eikä sitä mielestäni tässä tapauksessa tulisi pakottaa.

En suuresti nauti runojeni lausumisesta, osin siksi, että koen niiden toimivan parhaiten paperilla, ja osin siksi, että en vain ole kovin esiintyjätyyppiä.

Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?

Minulla on juuri kesken Ludovico Arioston mainio ja hauska eepos Orlando Furioso vuodelta 1532, se tarjoaa hyvää piristystä tähän pimeään vuodenaikaan!

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 289 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.